Tämä viikko on ollut heti alkuun yksi suuri haastetehtävä dissomuistilleni.
Olen muuttamassa viikon päästä pois asumispalveluyksiköstä, johon jouduin muuttamaan kaksi vuotta sitten kun vointi oli huonompi. Tuntuu kuin koko elämä olisi taas mullistumassa, kun arki muuttuu täysin. Pienetkin muutokset ovat monelle dissosiaatiohäiriöiselle todella vaikeita. Suuret muutokset moninkerroin vaikeampia.
Tänään olen puhunut terveyskeskuslääkärin, kipulääkärin, kuntoutuslääkärin,terapeuttien ja virkailijoiden kanssa. Olen selittänyt elämäni monesta näkökulmasta moneen kertaan. Olen yllättynyt, että kaikki asiat ylipäänsä ovat pysyneet muistissani!
Arjessa kuormitus näkyy muistin katkonaisuutena.
Hätkähdän vähän väliä, enkä tiedä mitä olen tekemässä, missä olen tai kuka olen. Nämä asiat tulevat yleensä takaisin muistiin nopeasti, mutta löydän itseni usein myös tuijottelemasta ympärilleni hämmentyneenä. Tavarat ovat hukassa, katselen kaappiin ja mietin mitä tulinkaan sieltä etsimään, laitan likaiset astiat jääkaappiin astianpesukoneen sijasta.
Tässä kouhaamisessa on myös vaaransa. Olen lukinnut itseni ulos omasta asunnostani usein, vaikka kuinka yritän muistaa ottaa avaimet mukaan. Muutaman kerran ruoka on unohtunut uuniin tai levy päälle. Palovaroitin soi silloin tällöin sellaisina aikoina, kun minulla on paljon stressiä ja kuormitusta.
Tähän asti muuttoon ja muutoksiin sopeutuminen on mennyt hienosti.
Palohälytin ei ole soinut! Arki on pysynyt koko ajan kasassa, olen nukkunut, syönyt ja juonut säännöllisesti. Tasainen arkirytmi on dissosiaatiohäiriöiselle tärkeä juttu.
Edellisinä kertoina stressaavien elämäntilanteiden aikoihin olen saanut huomattavia kehoreaktioita. Viime keväänä olin yhtäkkiä sairaalahoidossa, kun jalkoihini ilmestyi kymmenittäin peukalonpään kokoisia patteja. Minulla on ollut ruusutulehduksen ja jänisruton kaltaiset iho-oireet, vaikka laboratiokokeissa ei ole näkynyt mitää niihin viittaavaa. Minulle nousee korkea kuume öisin, kun olen liian väsynyt. Pahoinvointia ja oksentelua on kausittain ilman mitään muuta syytä kuin psyykkinen tai fyysinen rasitus. Nyt näyttää siltä, että selviän muutosta neljän päivän kuumeella, jota minulla oli loppuviikosta.
On ollut hienoa huomata, että vointi kantaa stressaavimmissakin elämäntilanteissa. Vielä kaksi vuotta sitten tällaiset muutokset sekoittivat koko pakan ja olin yleensä sairaalahoidon tarpeessa.
Hassua on, että kaiken tämän myllerryksen keskellä ulospäin vaikutan kuitenkin aivan tavalliselta ihmiseltä. Dissosiaatiohäiriöisen ihmisen elämä on jatkuvaa päänsisäistä työtä, joka ei aina näy edes lähimmille ihmisille.
Nyt muutosten myllerryksessä alkaa kuitenkin ansaittu neljän päivän tauko, kun osallistumme Helsingin Kirjamessuille. Mahanpohjassa tuntuu mukavaa jännitystä, kun miettii millaisia kohtaamisia loppuviikko tuokaan tullessaan!
Olisi todella mukavaa, jos sinäkin tulisit tapaamaan meitä pisteellemme 7b11!
Toivoo: Irene, yksi kirjan kirjoittajista
Viimeisimmät kommentit