Olen yksi niitä harvoja, joilla joulunviettoon ei liity traumoja. Ei kännistä joulupukkia, vanhempien riitelyä tai kiusallisia lahjoja. Minulla ei ole erityisiä joulumuistoja, koska vartuin kodissa jossa joulua ei vietetty lainkaan.

Uskonnollinen vakaumus vei joulumme. Koulussa poistuin luokasta joulujuhlaharjoitusten ja jouluvirsien ajaksi, lahjoja ei annettu eikä saatu. Silloin se ei haitannut minua, koska elin kuplassa jossa luulin olevani niitä ainoita jotka viettivät joulua oikein.  Aikuisena olen  joutunut häpeämään yleissivistykseni puutetta jouluperinteissä ja -lauluissa.

Minun jouluuni ei kuulunut kiusallisia sukuvierailuja, järjetöntä säntäilyä kaupoissa tai saunan suursiivousta. Vaikka harmittaa että hyvätkin joulumuistot puuttuvat, on mukava muistella myös joululomia Etelä-Euroopan lämmössä. Aikuisuutenikaan jouluihin ei ole kuulunut paineita tai stressiä.

18-vuotiaana minulla oli oma perhe ja pieni lapsi, vapaus uskonnosta ja aikaa toteuttaa unelmiani. Paikata puuttuvia jouluja. Niinkuin arvata saattaa, meni touhu ensimmäisinä vuosina överiksi. Kuusi käytiin valitsemassa jo kesällä, lokakuussa tehtailtiin piparkakkutaloja ja joulupöydässä oli varmasti kaikenlaista. Yritin vaatia joulupukkia tulemaan paikalle oikeilla poroilla, mutta se jäi vain haaveeksi.

Vuosien kuluessa jouluhössötys laantui, mutta jouluilla on ollut minulle silti tärkeä merkitys. Olen jouluihminen, ehdottomasti. Joulu on ollut juhlan aikaa, ajan  viettämistä vain niiden hyvien perheenjäsenten ja ystävien kanssa. Lepäämistä ja sen tekemistä, mikä millonkin hyvältä tuntuu. Viidessätoista vuodessa olen ehtinyt rakentaa omat jouluperinteeni, joihin olen valinnut hyvin vähän mitään ikävää.

Tänä vuonna kadoksissa ollut joulufiilis löytyi tekemisen kautta, leipomalla ja kokkaamalla. On mahtavaa olla kirjaimellisesti takaisin omilla jaloillaan, selvempänä kipulääketokkurasta ja masennuksen sumusta. Tämän joulun saan viettää arvokkaassa seurassa, kahden kesken tyttäreni kanssa. Jouluateria syödään sohvalla ja joululaulujen sijasta soi iloista poppia, mutta mikään ei ole pakollista. Aika teini-ikäisen lapsen kanssa tuntuu parhaalta lahjalta. Aion levätä ja nauttia.

Ihanaa joulua teillekin!

Muistakaa syödä ja nukkua 🙂

by Irene, yksi kirjan kirjoittajista