Kirjan Marika (Kaisa K.) ja Anssi Leikola pitivät yhdessä koulutuspäivän lauantaina 8.4. Yleisönä oli satakunta psykoterapeuttia, osa heistä traumaterapeutteja, koulutuksen järjestäjänä psykoterapiakeskus Vastaamo ja paikkana Vanha ylioppilastalo Helsingissä. Kaisan rooli oli esiintyä kokemusasiantuntijana, joka tietää millaista dissosiaatiohäiriön kanssa on elää, ja Anssin rooli psykiatrina, terapeuttina ja kirjailijana kertoa teoreettista tietoa, jonka avulla Kaisan tarina ja mielenmaisema tulisivat ymmärrettäviksi ja liittyisivät yleiseen tietoon traumoista. Yksilöllinen ja yleinen nivoutuvat yhteen, kun teoria ja käytäntö sulavat yhdeksi suuremmaksi kertomukseksi.

Meillä oli lähes 5 tuntia tehokasta peliaikaa tuoda Kaisan tarina julki ja keskustella yleisön ja toistemme kanssa.

Kaisan kokemus päivästä:

Suomessa ei ole ennen järjestetty ainakaan näin laajamittaista koulutusta, jossa traumatisoituneella itsellään on mahdollisuus antaa ääni dissosiaatiohäiriölle. On eri asia taistella rintamalla itse ja kertoa kokemuksia sieltä kuin tuntea dissosiaatio tutkimuksen ja työn kautta, joskin molempia rooleja toki tarvitaan. Olen todella kiitollinen ja iloinen siitä, että minuun, elämänkokemukseeni ja kokemukseeni tästä häiriöstä luotettiin ja sitä arvostettiin niin paljon, että siitä tuli kokonaisen luentopäivän aihe. Ei todellakaan ole itsestäänselvyys, että traumoja kokeneet pääsevät ääneen. Päinvastoin meidäthän on perinteisesti yritetty vaientaa niin sisäisen kuin ulkoisen maailman taholtakin!

Anssi oli mahtava työpari. Muodostimme vahvan yksikön ja meillä oli yhteinen puolustus, jonka läpi edes mahdollinen kritiikki tai epäusko (jota ei tosin tullut) ei olisi päässyt. Me olimme toistemme rinnalla. Koin, että toimimme koko päivän ajan luennoidessamme Anssin kanssa vertaisena. Olimme tukijoukko toisillemme ja meillä oli yhteinen missio. Minä en kokenut missään vaiheessa välillämme vastakkainasettelua potilas – lääkäri, uhri – ammattilainen tai sairas – terve. Me olimme molemmat asiantuntijoita ja yhtä arvokkaita. Keskustelimme koko prosessin ja koulutuksen ajan dialogisesti ja toisiamme arvostaen.

Kerroin päivän aikana koko tarinani lapsuudesta nykypäivään. Se oli melkoinen uskonhyppy, sillä käytin materiaalina mm. omia kuviani, päiväkirjamerkintöjäni, sairaalalausuntojani ja piirroksiani. Asetin itseni alttiiksi, paljastin salaisuuteni. En jaksa enää hävetä sitä, että minun elämäni on ollut sellainen kuin on. Minun elämänihän on arvokas ja selviytymistarinani harvinaisen kaunis.

Vastaanotto oli erittäin myönteistä ja päivä meni kaikin puolin hyvin. Kehuja ja kiitoksia tuli paljon. Sain vahvistusta oman tarinani merkityksellisyydelle ja loogisuudelle, tulin nähdyksi. Minua ei kyseenalaistettu, vaan minut vahvistettiin. Se, että ammattilaisilla on kokemusta potilaista, joiden oireet ovat samanlaiset kuin omani, tekee omasta mielenmaailmastani minulle hyväksytymmän ja todemman.

Kuulostaa ehkä hölmöltä, mutta koin, että yleisöstä säteili rakkautta ylleni. Minä olin totta. Minun tarinaani uskottiin ja sitä pidettiin arvokkaana. Minua ei pidetty hulluna, vaikka olen ollut seitsemän vuotta suljetulla. Mielipiteitäni tiedusteltiin ja niitä kuunneltiin. Tämä ei muistuta millään tavalla sitä kohtelua, mitä aiemmissa elämänvaiheissani olen saanut mielenterveyden ammattilaisten taholta.

Väärin diagnosoituja ja väärin hoidettuja ihmisiä, jotka on hylätty ja joiden tosi tarina on kielletty, lienee pelkästään Suomessa tuhansia. Tajusin päivän aikana taas kerran, mitkä ratkaisun avaimet meillä on käsissämme. Olemme pioneereja sellaisessa missiossa, joka on äärettömän tärkeä ja joka voi pelastaa henkiä, ainutlaatuisia, arvokkaita ihmiselämiä. Meillä on se tieto, mikä niin monelta kärsivältä ihmiseltä puuttuu: mikä minua vaivaa, voiko kukaan tai mikään auttaa minua? Meillä on myös se tieto, mitä moni ammattilainen tarvitsee kyetäkseen auttamaan asiakkaitaan.

Toivon, että tulevaisuudessa meidän traumoja kokeneiden ääni pääsee entistä painokkaammin ja kuuluvammin esille. Sen puolesta olen valmis tekemään töitä. Nimitän elämänhistoriaani ja selviytymistäni jos ei ammattitaidoksi niin ainakin ammattilaistaidoksi. Sitä kannattaa hyödyntää, etenkin kun tällainen koulutus traumatisoituneelle itselleen voi näköjään tuoda korjaavia kokemuksia.

Anssin kokemus päivästä:

En ole koskaan kokenut tällaista palautetta luennosta: välittömästi ja runsaasti positiivisia sivelyitä! Olen kuitenkin totisesti ehtinyt reilun vuosikymmenen aikana pitää lukuisia esityksiä traumoista ja rakenteellisesta dissosiaatiosta. Ihmisten ilmeet kertoivat jo paljon, mutta myös sanallisesti saimme kuulla, miten antoisaa oli kun elämäntarina ja traumateoria esitettiin yhteen kudottuna, vuorovedollamme, dialogisesti. Varmaan lähes kaksikymmentä ihmistä tuli aivan henkilökohtaisesti luokseni antamaan palautetta. Taitavaa, tuloksellista ja liikuttavaa.

Uskon vilpittömästi että kaikille paikalla olijoille päivä oli eheyttävä, integroiva. Ilmassa kimpoili edestakaisin hyväksyvyyden säteitä. Mahdollisuus todelliseen yhdenvertaiseen dialogiin lisää suoraan turvallisuutta. Ja se on parantavaa.

Tietysti Kaisan tarina hänen itsensä kertomana jo pelkästään on täysin pysäyttävä elämys. Erityiskiitos Kaisalle rohkeudesta, aion ottaa hänestä esimerkkiä. Nyt uskallan yhä enemmän tuoda jatkossa esille kouluttaessani kaiken asiantuntijuuden ohella myös omaa kokemusasiantuntijuuttani. Tähän saakka olen mennyt suurimmalta osin niin sanotusti asiantuntijuus edellä.

Missiomme todellistuu yhä uusin tavoin. Tämä oli (jälleen!) avaus uuteen. Siihen, että psykiatria voi uudistua. Niin minä ajattelen tätä elämäntehtävääni, jonka olen voinut tuntea jakavani jo monien ihmisten kanssa. Ja mikä tärkeää, nyt myös niiden vertaisteni kanssa, jotka tietävät omakohtaisesti, mitä on elää dissosiaatiohäiriön kanssa.

Tämä oli sellainen pläjäys, ettei paremmasta väliä. Tämä oli Vastaamon traumaterapia-aiheisen luentosarjan avaus. Ei tätä olisi kukaan pystynyt paremmin avaamaan. Tässä kohtaa voin jopa näin avoimesti korostaa omaakin suoritusta, koska se oli yhteinen saavutus ja niin tärkeä portti uudenlaiseen yhteyteen. Luentosarja jatkuu aina marraskuulle saakka ja kiitos psykoterapiakeskus Vastaamon saan olla mukana järjestämässä jokaista viittä lauantaita.

Yhdessä, toinen toistamme tukien, voimakkaina ja ymmärrettyinä. Elämä näyttää erilaiselta. Mahdollisuuksien kenttä on yksinkertaisesti vain laajempi. Me olemme muutoksen tekijöitä. Voimaheimo.

 

Kirjoittajat: Anssi Leikola ja Kaisa Klapuri (kirjan Marika)