Katkeruus. Tuttu ja turvallinen kumppani, jonka pahoinpitelemänä olen elänyt varmaan suurimman osan elämästäni. Mennyt nukkumaan ja herännyt samat viiltävät kysymykset rintaa jyskyttäen ja ihoa viiltäen: Miksi juuri minä? Miksi juuri minun elämäni? Teillä ei ollut oikeutta! Olisin ollut enemmän arvoinen!

Pilattu lapsuus, menetetty nuoruus ja sirpaleinen aikuisuus. Tietoisuus siitä, etten todennäköisesti koskaan saa elää terveen aikuisen tervettä elämää, vaan tulen aina kärsimään traumamuistoista ja dissosiaatiosta, ympäröi sydäntäni kuin kylmä jää. Olen pettynyt elämään ja surullinen siitä, etten koskaan päässyt käyttämään lahjojani täysillä. Olen vihainen siitä, etten koskaan saa korvausta menettämästäni. Minä olin viaton! Ei se ollut minun vikani! Eikö muka mistään voi periä elämäänsä takaisin? Miten voi olla, että kukaan ei ole vastuussa?

Luin jokin aikaa sitten haastattelun naisesta, jolla oli vakava fyysinen sairaus, joka aiheutti hänelle lähes sietämättömiä kipuja päivittäin. Toimittaja kysyi naiselta, eikö hän ollut katkera tilanteestaan. Nainen vastasi: ”Elämä ei ole mitään velkaa kenellekään.” Vastaus oli pysäyttävä. Kukaan ei tosiaankaan ole luvannut minulle ruusutarhaa eikä ongelmatonta elämää.

Olisi voinut käydä niin onnellisesti, että olisin saanut elää ilman väkivaltaa ja minulla olisi nyt omakotitalo, rahaa pankissa ja kolme kaunista lasta. Olisi voinut käydä myös niin, että olisin sairastunut skitsofreniaan ja tappanut psykoosissa jonkun. Olisin voinut jäädä auton alle viisivuotiaana ja neliraajahalvaantua. Olisin voinut lamavuosina taata naapurin lainan ja joutua itse velkavankeuteen sen takia. Olisin voinut sairastua leukemiaan tai syöpään, olisin voinut synnyttää kuolleen lapsen, olisin voinut syntyä pakolaisleirille Syyriaan tai Somaliaan. Olisin voinut olla hyväksikäyttäjä enkä hyväksikäytetty,

Niin monta kertaa olen sanonut, että olisin ansainnut enemmän. Minulla olisi kuulunut olla onnellinen ja ehjä elämä. Miten niin? Kuka sellaisen on luvannut?

Kaikki hyvä, mitä minulla on, on lähtökohtaisesti lahjaa. Kaikki kokemani paha on sattunut tapahtumaan juuri minulle – shit happens and then you move on – ja nyt on minun tehtäväni näyttää, mitä loppuelämälleni teen. Antaudunko katkeruudelle ja vihalle ja annan sen pilata loputkin elämästäni, vai käännänkö katseeni eteenpäin, kannan itsestäni ja teoistani vastuun, ja keskityn hyvän tekemiseen. Pallo on nyt minulla.  

Tämä on minun ainoan elämäni ainoa päivä ja minä päätän miten elän sen, ja miten tänään kohtelen itseäni ja muita.

 

by Marika, yksi kirjan kirjoittajista

marika_esittely2