Minä en ole paha ihminen vaikka aina niin luulin.
Minä en ole huonompi kuin muut vaikka aina niin luulin.
Minä en ole täysin arvoton vaikka aina niin luulin.
Kuka minä olen?

Tätä olen selvittänyt kuluvan vuoden aikana.
Olen vakavasti traumatisoitunut lapsuudessani. Tapahtumat olivat jopa niin hirvittäviä, etten kestänyt niitä vaan dissosioin. Mieleni johdatti minut pois tapahtuvasta. Saatoin mieleni avulla päästä ylös kaapin päälle turvaan. Dissosiaatio on mielen selviytymiskeino. Ja minä selvisin sen avulla. Se auttoi minua kauemmas tapahtumista, joita olisi ollut liian vaikea kestää.

Koko elämäni olen etsinyt jotain ihmistä joka veisi sen ahdistuksen pois, pitäisi minut turvassa ja hoitaisi minua. Kaikkea sitä mitä vaille jäin lapsena. Silti pelkäsin, näin jokaisen kumppanin lopulta pahantekijänä. Lisäksi tunsin ettei kehenkään voi luottaa. Paitsi koiriin. Ainut turvallinen kiintymyssuhde lapsuudessani oli koiraamme. Tunnen yhteenkuuluvuutta rescue koiriin. Olen onnekas että saan tuntea puhdasta rakkautta, jota ei ole tärvelty samalla tavalla kuin suhdettani  ihmisiin. Silti, uskon että jonakin päivänä näen myös ihmiset hyvinä.

Dissosiaatio auttoi minua pitämään lapsuuden tapahtumat niin kaukana itsestäni että onnistuin käymään joten kuten koulut, saamaan ystäviä ja lopulta oman perheen.
Mutta sitten tapahtui se, mikä toi lapsuuden tapahtumat taas lähemmäs minua. Oma lapseni. Rakastin tuota pientä ihmistä enemmän kuin mitään muuta. Tarve suojella häntä kaikelta pahalta oli valtava. Ja tästä aiheutui musertava ahdistus. En mitenkään voisi suojella häntä riittävästi.

Vihdoin tapahtui se mikä avasi silmäni. Kuulin sanan dissosiaatio. Heräsin. Tajusin että ne asiat, jotka luulin tapahtuneen jollekin muulle, olivatkin tapahtuneet minulle itselleni. Tämän tajuaminen oli aluksi kaoottista, mutta lopulta olin helpottunut.

Jouduin odottamaan julkisen puolen terapian alkua puoli vuotta, jonka jälkeen kuulin ettei sitä apua mitä tarvitsisin, ole saatavilla. Lukuisten sähköpostien ja turhautumisen jälkeen löysin etsimäni. Tunne oli liikuttunut, olin tullut kotiin. Siihen toiseen kotiini, jossa saisin tarvitsemani avun ja ymmärryksen. Tiesin että tästä päivästä lähtien elämäni näyttäisi erilaiselta.

Kuka minä olen? Minä olen traumaselviytyjä. Minä olen äiti. Minä olen kumppani ja eläinten ystävä.  Minä olen ihan hyvä, kaikkineni.

Vieraskirjoitus 
-Helen-

Pin It on Pinterest

Share This