DISSOSIAATIO

Dissosiaatio-termi tarkoittaa kokonaisuuden osien joutumista erilleen toisistaan. Maailmalla yleisesti käytetyn määritelmän mukaan dissosiaatio on prosessi, jossa normaali tajunnan, muistojen, identiteetin ja havaintojen yhdistyminen on häiriintynyt (DSM-IV-TR).

Dissosiaation oireisiin kuuluvat esimerkiksi takaumat, jolloin henkilö elää mielessään ja kehossaan mennyttä traumaansa läpi niin kokonaisvaltaisesti, että hänestä tuntuu kuin trauma tapahtuisi nykyhetkessä. Usein dissosiatiohäiriöisillä on vaikeuksia asiaankuuluvien tunteiden kokemisen ja aistielämysten tunnistamisessa. He saattavat kokea paikalleen jähmettymistä ja tunnottomuutta, ja toisaalta ylivoimaisia tunteita ja pelkoja. Monet kärsivät fyysisistä oireista, joille ei löydy tiettyä fyysistä selitystä. Toisaalta dissosiaatioihmisten aivot ja hermosto ovat kehittyneet traumakontekstissa, joten kyse ei ole puhtaasti psykosomaattisistakaan oireista. Trauma nimittäin muokkaa aivoja myös fyysisesti.

Dissosiaatioon kuuluu vahva kokemus itsestä vieraana ja epätodellisena. Monet kokevat, että elävät unessa tai elokuvassa. Oma keho ja maailma eivät tunnu tosilta tai oikeilta. Koska vakavasta väkivallasta tai muusta kaltoinkohtelusta kärsivä lapsi elää sairaassa ja vääristyneessä maailmassa ja olosuhteissa, joiden ei pitäisi olla edes mahdollisia, ei kestävää identiteettiä tai kokemusta maailmasta järjellisenä ja turvallisena paikkana voi syntyä.

Psykiatrian erikoislääkäri Anssi Leikola kirjoittaa kirjassamme dissosiaatiosta näin:

”Itselleni se tarkoittaa ihmisen persoonallisuuden jakautumista, eli dissosioitumista. Tämä ilmenee siten, että ihmisen persoonallisuus on traumatisoitumisen vaikutusten vuoksi rakenteellisesti jakautunut osiin, jotka kokevat sekä itsensä että maailman eri tavoin. Tämä lienee sanan alkuperäinen merkitys, jonka olen omaksunut Pierre Janet´n ja Onno van der Hartin jalanjäljissä.

[…]

Rakenteellinen dissosiaatio voidaan ilmaista pelkistetyssä muodossa. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että ihmisen persoonallisuus jakautuu traumatisoitumisen seurauksena vähintään kahteen osaan. Jakautumisen aiheuttaa sietämätön tunnetila, joka vaikuttaa voimakkaasti ihmisen toimintakykyyn heikentäen sitä. Toisessa persoonallisuuden osassa on henkeä uhkaavan tilanteen laukaisema puolustautumisreaktio traumamuistoineen (EP) ja toisessa osassa pyrkimys jatkaa elämää ikään kuin traumaa ei olisi tapahtunutkaan (ANP). Suomalaisessa traumanhoidossa käytettään yleisesti näitä englanninkielisiä lyhenteitä, jotka tulevat sanoista ”emotional part of personality” ja ”apparently normal part of personality”.

Sama perustava jakautuneisuus (ANP – EP) voidaan todeta myös traumaperäisessä stressihäiriössä (engl. PTSD) tai epävakaassa persoonallisuushäiriössä, silloin kun se johtuu traumasta. Monimutkaisemmassa ja selkeämmässä muodossaan tämä näkyy dissosiatiivisessa identiteettihäiriössä. DID-ihmisen oireilu johtuu luonteenomaisesta, dynaamisesta vaihtelukaavasta persoonallisuuden osien välillä. Trauman kanssa työtä tehneet ovat tunteneet tämän vaihtelun jo ainakin 150 vuoden ajan. Voidaan Janet´n hengessä todeta, että rakenteellinen dissosiaatio liittyy aina traumaan, tai jopa, että persoonallisuuden rakenteellinen dissosiaatio on se vaurio, jota voidaan kutsua traumaksi.”

“Kyllähän ihmiseen ihmisiä mahtuu!”
Marika
”Minä. Kaikkea liikaa ja liian vähän.”
Miranna
“Minusta on moneksi!”
Anni
TÄÄLTÄ KIRJOJA!