Kaksi vuotta sitten eräässä sosiaalisen median sovelluksessa Seija ja Marika huutelivat osallistujia kirjaprojektiin. “Ota yhteyttä, jos koet sydämen asiaksesi olla mukana projektissa.” Silloin koin ja tällä hetkellä koen, mutta koko aikaa tässä välissä en ole kokenut asiaa niin tärkeäksi. Nyt kun rakentelen soittolistaa julkaisujuhliin sekä mietin pikkumakeita niihin, voin jo aloittaa kaikkien kirjoittajien kiittelyn siitä, että piditte minut mukana.
Kahteen vuoteen mahtuu kaikenlaista vointia kaikilla meistä. Dissosiaatiohäiriöisen ihmisen elämä ei ole huviajelua, vaikka kaikki päällisin puolin näyttäisi jo hallitulta. Esimerkiksi oman tekstini kirjoitin sairaalan vuodeosastolta käsin milloin mistäkin syystä. Siksi viiden dissonaisen keskenään toteuttama kirjaprojekti kahdessa vuodessa kuulostaa hieman hullulta, mutta vau! Kaikki toivat esiin myös parhaat, ammattimaisimmat puolensa sekä jaksoivat kaiken omassa elämänsä tapahtuneen ohella kannustaa toisiansa! Omalla kohdallani kirjaprojektin sekä teidän ihmisten ja pidempään jatkuneen ennätyshyvän voinnin välillä on selvä yhteys.
Moni meistä huokaisee, kun pitkä projekti tiukkine vaiheineen alkaa olla voiton puolella. Samalla mietimme yhtä suurella innolla, mitä seuraavaksi. Olisi kiva nähdä kirjan herättävän keskustelua ja dissoihmisten kohtaavan toisiansa. Asiat varmaankin muovautuvat sen mukaan, mitä julkaisupäivän jälkeen tapahtuu. Jossakin muodossa projekti jatkuu vielä. Minun kohdallani on ainakin selvää, että nämä pikkumakeat joita julkkareihin teen, ovat vasta harjoitusversio. Mutta se malja, parin viikon päästä sitten!
by Irene, yksi kirjan kirjoittajista
Hei teille kaikille kirjan kirjoittajille.
Huh. Täällä olen sellaisessa kiihtymyksessä löydettyäni sivunne ja luettuani niitä, että tässä nyt yritän rauhoittua, jotta saisin jotain kirjoitettua. 🙂
Itselläni on “sekundaarinen rakenteellinen dissosiaatio” ilman epävakaan persoonallisuuden diagnoosia, ei tertiaarinen rakenteellinen dissosiaatio, joka ymmärtääkseni teillä kaikille on? Pystyin silti samaistumaan joiltain osin teksteihinne.
Sekundaarisessa dissossa osilla ei ole kovin selviä identiteetteja, mutta sisäisistä lapsista on kyllä kyse. Ne eivät ole kovin selkeitä ulkoiselta muodosltaan, ja kantavat yleensä yhtä tunnetta voimakkaasti, vaikka kokevat kyllä kaikkia muitakin tunteita. Minua kosketti kovasti Marikan tarina. Olen 33-vuotias, ja Itse sain oikean diagnoosin tänä keväänä, 16 vuoden jälkeen. Olen ollut “toistuvan masennuksen” diagnoosilla kaikki nämä vuodet, ja hyvin monen ammattilaisen kanssa tekemisissä. Kun vuosi sitten aloitin traumaterapian, aloin viimein saada pikku hiljaa hahmoa sille, mistä todella on kohdallani kyse.
Tuntuu aivan uskomattomalta saada näin monen vuoden jälkeen viimein oikeat sanat KAIKELLE. Myös ANP:n oireille. Huh. Taas joudun vähän hengittelemään, olen niin innoissani teidän projektista ja näistä nettisivuista.
Toivon sydämesti, että teidän sivunne ovat auttamassa disson eri muotoja (primaari, sekundaari ja tertiaari) sairastavia ihmisiä sekä myös ammattilaisia ymmärtämään paremmin tätä oireyhtymää. Uskon, että melkoinen osa ihmisille annetuista skitsofrenia-, bipolaari- ja masennus-diagnooseista on vääriä, ja kyseessä on oikeasti dissosiaatiohäiriö.
Toivotaan, että tieto leviää! Onnea ja menestystä teille kaikkeen tekemiseenne! <3