Minulla on dissosiaatiohäiriö. Se ei ole psykoosisairaus vaan mielen ja kehon tapa selvitä ylivoimaisista olosuhteista. Mielenkiintoista dissosiaatiossa on, että sitä on niin vaikea tunnistaa, edes ihmisen itsensä. Mikä minua vaivaa, kun olen vieras, epätodellinen ja ulkopuolinen? Maailma on kummallinen, haastava ja uhkaava. Arkipäivän eläminen näiden olotilojen kanssa onnistuu vaihtelevasti. Läheskään aina dissosiaatiohäiriöisen läheiset eivät huomaa minkään olevan vialla, ja itsekin hoidan haastavat opiskeluni ja työni yleensä ongelmitta. Vaistoan kuitenkin, että elän ulkopuolella, rajan takana. Yhteys on katki, itseen ja muihin.
Oma dissosiaationi ilmenee muun muassa fyysisten tunteiden kokemisen vaikeutena. On ollut aikoja, jolloin en ole lainkaan kyennyt tuntemaan kipua, kylmää, nälkää tai janoa. Koen usein kehoni toimivan minusta riippumatta, irrallisesti. Näen käteni kurottuvan ja laittavan paahtimeen leipiä, mutta en tunne kättäni. Se ei kuulu kehooni eikä näytä minun kädeltäni. Eihän minulla edes ole kämmenselässä luomia? Tunne on ahdistava ja kiusallinen. Kaikki ympärillä tuntuu sumuiselta enkä saa mistään kiinni. Näen ympäristön joko mustavalkoisena tai pieninä palasina.
Olen sosiaalisesti lahjakas, mutta ihmissuhteet ovat minulle haastavia sen takia, että raja itseni ja muiden välillä hämärtyy helposti. Samastun muiden tunteisiin liikaa enkä enää tiedä, mitä mieltä itse olen. Minussa on monta minua ja usein olen itseni kanssa eri mieltä. Ennen kuin tiesin, että minulla on tämä häiriö, ihmettelin tahatonta ”valehteluani”. Edellisenä päivänä inhosin kalaruokia ja seuraavana rakastin niitä. Ristiriitaiset mielipiteeni herättivät ihmetystä niin itsessäni kuin muissa. Nyt tajuan, että persoonani vain on kesken ja jäsentymätön.
Minua on monta, koska lapsuuteni sietämättömät olosuhteet tekivät elämästä mahdotonta yhtenä ihmisenä: herkkänä ja haavoittuvana pikkutyttönä. Minun piti jakautua, jotta elämä voisi jatkua. Lapsen maailmani oli epätodellinen ja sairas, koska ihmiset, jotka väittivät rakastavansa minua, tekivät minulle pahaa. Apulanta laulaa: ”Naamiot on meitä varten, joilla on sellaiset arvet, joiden kertomaa ei tahdo kuuluttaa.” Ei ihme, etten edelleenkään koe maailmaa tai itseäni kuten muut. Terapian avulla eheydyn pikku hiljaa ja elämäntarinastani tulee yhtenäinen. Olen rakentamassa identiteettiä ja kasvamassa aikuiseksi, vaikka minulla ei olekaan lapsuutta, jonka varaan rakentaa.
by Marika, yksi kirjan kirjoittajista
Hei,
kirjoitinkin jo yhden kommentin “Julkaisun kynnyksellä” -blogitekstiin. Se taitaa olla teillä vielä läpiluvussa, kun ei ole julkaistu.
Tämän kevään aikana dissosiaatiohäiriö ja traumat ovat olleet jonkin verran esillä mediassa. Teidänkin linkeistänne löytyy hienosti mm. aihetta käsitteleviä lehtiartikkeleita.
Itselläni on “sekundaarinen rakenteellinen dissosiaatio” ilman epävakaan persoonallisuuden diagnoosia. Ymmärsin sivuiltanne, että teillä kaikilla kirjoittajilla on “tertiaarinen rakenteellinen dissosiaatio” eli DID, ymmärsinkö oikein? “Sekundaarinen rakenteellinen dissosiaatio” ei vielä ole oma diagnoosinsa, vaan papereissa minulla lukee “dissosiaatiohäiriö”.
Kun dissosiaatiosta on nyt tänä keväänä lehdissä ym. areenoilla puhuttu ja myös teidän sivuillanne, jää minua “sekundaarisen rakenteellisen dissosiaatiohäiriön” kantajaa aina vähän harmittamaan se, ettei näistä astetta lievemmistä dissosiaatio-häiriöistä juuri puhuta. Koen, että olisi kuitenkin hyvin tärkeää muistuttaa myös primaarista ja sekundaarista rakenteellisesta dissosiaatiosta, sillä niiden tunnistaminen psykiatrian alalla on yhtä lapsen kengissä kuin DID:in.
Itse olen 33-vuotias ja olin 16 vuotta diagnoosilla “toistuva masennus”, ennen kuin tänä keväänä selvisi, että minulla on tuo sekundaarinen rak. disso. Eli myös näitä lievempiä disson muotoja on potilaan itsensä äärimmäisen vaikea tunnistaa.
Minua ei ole käytetty lapsuudessa seksuaalisesti hyväksi (ainakaan en muista tällaista), ja tämäkin olisi hyvä saattaa ihmisten tietoon. Eli aina dissosiaation syntyyn ei tarvita seksuaalista hyväksykäyttöä. Toinen juttu mikä eroo DID:ssä ja näissä kahdessa lievemmässä dissosiaatiohäiriössä on se, että minä ei jakaannu selkeisiin persooniin. Minulla on kyllä lapsiosia, mutta ne eivät ole selkeästi hahmotettavissa esim ulkonäön tai mielihalujen suhteen. Ne ovat ennemmin tietyn tunteen voimakkaita ilmentymiä, vaikka kokevat tämän “päätunteensa” lisäksi myös mjuita tunteita. Ja on niillä myös mielihaluja, mutta ei mitään tiettyjä, vaan nämä vaihtelevat.
Vaikka on kyse lievemmästä dissosta kuin DID, olen minäkin ollut psykiatrisella vuodeosastolla ja itsetuhoajatuksia on ollut paljon. Eli kyseessä on vakava häiriö.
Teille minulla olisi pyyntö, että voisitteko laittaa Dissosiaatio-sivuunne lisäyksen näistä lievemmistä dissoista? Uskon, että siitä olisi apua monille, jotka ihmettelevät oireitaan, mutta DID ei aivan täyty.
Jos haluatte, annan mieluusti myös lisätietoa, eli minulle voi meilata. Toivoisin kuitenkin, että e-mail-osoitettani ei julkaistaisi täällä yleisesti nähtäväksi.
Kaikkea hyvää teille, ja onnea ja menestystä mahdollisiin tuleviin projekteihinne. <3
Hei Anneli. Minä kaipaan samaa kuin sinä. Minua on seksuaalisesti hyväksikäytetty mutta oireeni eivät ole yhtä vakavat kuin kirjoittajan. Kaikki muu täyttyy paitsi (nykypäivänä) se että kokisin esim. omat raajani itsestäni irralliseksi. Yhtälailla pirstaleinen silti ja apua vailla. Sitä onneksi saankin nyt, vuosien ja vuosien taistelun jälkeen, mutta haluaisin myös että nämä lievemmät dissosiaation muodot olisivat “kaikkien saatavilla” ja tiedossa.
Hei! Olen Seija, yksi kirjoittajista. Meistä viidestä kahdella on did, kahdella tarkasti määrittelemätön dissosiaatiohäiriö ja yhdellä jompi kumpi. Kirjan tarinoissa se tulee selvemmin esille. Toivottavasti pystyt lukemaan kirjan ja saat siitä tukea. Tällä hetkellä se on saatavilla ostettaessa mutta juuri tuli kyselyjä kirjastoista myös.
Blogiteksteissä pyrimme käsittelemään myös kaikenlaisia oireita ja haasteita.
Anteeksi tämmönen tynkävastaus. Joku ryhmästämme vastaa sinulle pian pitemmin.
Hei, ja kiitos kommenteista! Olen blogitekstin kirjoittaja, Marika, ja yksi kirjan kirjoittajista.
Olette aivan oikeassa siinä, että meidän oireemme ovat vakavia, ja tekstimme kovin painottuneita DID:iin. Tämä on kyllä harmi, sillä dissosiaatio on mitä moni-ilmeisin häiriö, ja sen syntyyn ei aina vaadita “paljon”. Lievempi dissosiaatio on ihmisillä yleistä, ja meidän kuvaamamme oireet monille outoja, koska persooniemme hajoaminen on primääriä eli vaikea-asteista. Tätä vähän harmittelimmekin kirjaa tehdessä, että meillä kaikilla on aika vaikea disso. Niin kävi sattumalta, että kirjoittajiksi mukaan ilmottautuneet olivat DID-tyyppisiä persoonia, vaikka monella eri diagnoosilla.
Anssi Leikola kirjoittaakin johdannossaan, että suurimmalla osalla potilaista on paljon lievempi disso kuin meillä.
Olisi kyllä ollut tosi hyvä jo tähän mennessä kirjoittaa esim. sekundääristä rakenteellisesta dissosta, joka on useammalle traumoja kokeneelle tuttua.
Miten on Anneli, sinulla vaikuttaa olevan paljon tietoa, joten löytyisikö sinulta jotain tekstiä sekundääristä rak. dissosta? Mielellämme sellaisen julkaisemme! Ihan vaikka kokijan näkökulmasta?
Hei kaikki,
kiitos vastauksistanne. Ne valaisivat teidän kirjoittajien tilannetta hyvin ja oli mukava kuulla myös Sonja sinun ajatuksia.
Marika, suurkiitos blogikirjoituskutsusta! En voi valitettavasti nyt luvata tekstiä, mutta pidän kutsun mielessä. ANP:ni haluaisi kovasti blogitekstin kirjoittaa, mutta tällä hetkellä juurikin opettelen kuuntelemaan EP:täni, ja hidastamaan tahtia. ANP:ni kun on aika kova suorittaja… 😉 😛
Eli palaan mahdollisesti asiaan. 🙂
Anneli ja Sonja,
vielä kiitos teille kommenteistanne. Ne tulivat tarpeeseen. Anneli, hyvä että suojelet itseäsi, ja pidät rajoistasi kiinni. Jos joskus tuntuu, että jonkinlaista tekstintynkää löytyy, niin otamme ilolla vastaan 🙂
Koetan kirjoittaa blogiimme jotain lievemmistä disson muodoista. Harmi vain, että minulla ei ole kovin paljon tietoa aiheesta.
Kaikkea hyvää ja ihanaa kesää teille!
Joo ei tämä aina vaadi seksuaalista hyväksikäyttöä. Eikä kaikille joita on seksuaalisesta hyväksikäytetty kehity dissosiaatiohäiriötä missään muodossa. Minuakaan ei ainakaan tietääkseni ja muistaakseni ole seksuaalisesti hyväksikäytetty.
Olet aivan oikeassa. Trauma voi johtua monista asioista, kirjassamme tarinat ovat melko äärimmäisiä. Mielestäni trauma joko on tai ei, tärkeintä on keskittyä oireiden hoitoon. Kiitos kommentistasi!
Olen 18-vuotias, alkoholistiperheessä 11-vuotiaaksi saakka kasvanut nuori nainen. Olen kokenut monenlaista, ja 7-vuotiaana ensimmäistä kertaa ääneen ihmettelin sisarukselleni: ”tuntuuko sinusta ikinä että olet yksin, ja muu maailma on pelkkää näytelmää ja kulissia?”
Minulla on diagnosoitu määrittelemätön dissosiaatiohäiriö. Sitä ei ole tarkemmin tutkittu, enkä ole varma voisiko diagnoosi olla parempi. Koen usein olevani irrallaan muusta maailmasta, enkä tunne edes olevani aina elossa. Toisinaan saan täysin irrationaalisia paniikki- ja ahdistuskohtauksia, jolloin saatan purskahtaa tunniksi pariksi lohduttomaan itkuun. Väliin nauran näiden kohtauksieni järjettömyydelle.
En suoranaisesti koe persoonani jakautuneen, mutta vaikuttaisi siltä että jonkinlainen lapsiminä pyrkii tietynlaisissa stressaavissa tilanteissa pintaan. Uppoudun herkästi sumuun, enkä koe olevani lainkaan läsnä, mikäli koen jotain epämiellyttävää.
Olen pääosin hyvin toimintakykyinen ja pärjään opinnoissani hienosti. Takaumat, epätodellisuuden tunne ja oudot kohtaukset (viimeisin kun äitini hylkäsi minut silloin kun olisin häntä tarvinnut) kielivät jonkinlaisesta dissosiatiivisesta häiriöstä, mutten tiedä minkälaisesta.
Olen kokenut lapsena seksuaalista hyväksikäyttöä, kiusaamista ja väkivaltaa. Menneisyydessäni on todella laaja kirjo traumaattisia tapahtumia, mutta tämä ei oman kokemukseni mukaan korreloi persoonan hajallisuuden kanssa.
Olisiko kellään ideaa mikä minua tarkalleen vaivaa, ja onko samanlaisia kokemuksia? Koen että olen täysin yksin oireideni kanssa.
Ettehän julkaise sähköpostiosoitettani, kiitos 🙂
Disso oli nuorempana (lapsena, teininä) aivosumua, irrallisuutta, muistamattomuutta, amnesiaa, toivottomuutta, masennusta, pätemistä, suorittamista. Sekoilua. Pärjäämistä. Suurimmaksi osaksi selviytymistä. Elämä oli aika sekavaa, myös ihmissuhteet.
Vanhempana tulivat eri persoonat paremmin esiin, minulla eri ikäiset minät + muutama muu “rooli”. Identiteetit kannattelivat minua ja mahdollistivat “normaalin” elämän, opiskelun, työn, lapset. Aivosumu väistyi sekä masennusoireet ja luulinkin voivani paremmin. Mutta sitten kun olin vienyt elämääni tarpeeksi seesteisempään suuntaan, “esirippu” vedettiin sivuun ja tietoisuuteeni tuli se “viimeinen” ikävä asia, joka oli minua kalvanut vuosia. (Monista ikävistä asioista tiesin ja ymmärsin, että ne vaikuttavat minuun, mutta tämä oli lohduton ja kaiken muuttava asia, joka ei aiemmin ollut tullut esille.)
Tällä hetkellä elän tuota tilannetta. Nyt pakko vaan kulkea pimeän metsän läpi, onneksi tiedän, että toisella puolella on valoisampaa.
T: Diagnoosina Disso
Hei, kiitos kommentistasi. Paljon jaksamista, paljon läsnäoloa sinulle pimeän metsän läpi kulkemisessa. Sinussa on paljon voimaa. Muista rakastaa itseäsi kaikkinesi.