Viiden naisen nettisivujen ympärille on muodostunut avointa vertaisuutta ja samassa heimoutumista. Se tuntuu yhtä ainutlaatuiselta kuin kirjakin kaikkine sisältöineen. Kuinka isoja muutosvoimia ovatkaan ryhmäytymisen vaikutukset. Hyvä lauma antaa yksilölle turvan, se oikeastaan perustuu turvallisuuteen. Läheisyyteen ilman pelkoa, jossa järkikin toimii kirkkaammin, jolloin hyväksytään myös erilaisuutta!

Ihmisten heimoutumista tapahtuu niin hyvässä kuin pahassa. Tuntuu erityisesti viime aikoina uutisoituvan miten moniaalla maailmalla nousee lyhytnäköisyys ja populismi, joista viimein versoo myös mustavalkoinen kukka, rasismi. Tämä perustuu kai siihen, että sosiaalinen side ja yhteenkuuluvuus ajavat totuuden ohi! Totuus uhrataan ja ajattelu jätetään, ehkä pelokkaana, vihassa tai alistuneena, jollekin toiselle, jota sitten seurataan. Heimoutumisen voima voi myös sokaista.

Totuuden kriittinen etsintä, vapaasti ajattelemaan kannustava keskusteleva ilmapiiri sekä empatia toisen ja itsen kärsimykselle ovat ne mitkä parantavat sekä meidät että maailmaa. Kaikki sateenkaaren värit ovat kauniita. Viiden naisen sivut muodostavat ystävällisessä, rehellisessä yhteisöllisyydessään tähän aikaan ja maailmaan erään hyvyyden voiman.

Kun ihminen, jolla on ollut monenlaisia vaikeuksia kuulua joukkoon, saavuttaa sen kokemuksen, ovat seuraukset koskettavia, merkillisiä ja niin selvästi uusia. Ihmisen uudistumisesta ajattelen nykyisin niin, että jokin osa itsessä löytää jonkun toisen kolkan sielusta uudella tavalla, pitää kädestä niin kuin ei ennen. Ihmisestä värähtää ennen kuulematon sointu. Silloin tuntee olevansa todempi. Kuten itselleni, monelle tämä blogi on jo muodostunut tärkeäksi yhteiseksi paikaksi. Turvapaikaksikin.

Todellista rohkeutta tarvitaan tulla enemmän esille. Altistua, paljastua. Kelpaamisen epävarmuus lienee meille ihmislajin edustajille ikuinen kysymys. Saanko olla osa tätä ryhmää, voinko, saanko liittyä ja tulla hyväksytyksi? Viiden naisen antama malli on huima!

Minulle on ollut suurimpia oivalluksia ymmärtää sosiaalisuutta evoluution kautta. Miten ihmistenvälisen yhteistyön kohentuminen on ollut niin hieno valintaetu, että se on muokannut peruuttamattomasti lajimme hermostoa! Hermostomme soveltuukin nyt hyvin hienovaraiseen kanssaihmisten kohtaamiseen. Miten tästä vuorovaikutuksesta sitten aikojen saatossa syntyi tosissaankin tietoisuus, jonka tarkoitus oli yhteistoiminnan edelleen parantuminen. Evoluutio on yrittänyt parhaansa jotta pystyisimme saamaan yhdessä tuloksia aikaan! Trauma kuitenkin usein toimii vastavirtaan, eristää ihmistä ja ihmisen osia. Vertaisuus voi olla sitä hienovaraisuutta parhaimmillaan.

Dissosiaatioon liittyvien kokemusten kanssa ei ole helppoa löytää ja kohdata vertaistaan, liittyä ja päästä vertailemaan kokemuksia. Tai siis, näin on ollut pitkään, yksin ja salassa. Niin vaikea voi olla löytää ihmisiä, joilla olisi laadullisesti riittävän samankaltaisia kokemuksia. Sehän on aidon vertaisuuden edellytys.

Vuosikausia traumojen kanssa työskennelleenä olen kuitenkin tehnyt myös sen mielenkiintoisen havainnon, että vaikka vaikeat kokemukset (tai selviytymiskeinot ja hoitokokemuksetkin) olisivat hyvinkin erilaiset, saattavat ihmiset kokea syvää keskinäistä vertaisuutta! Ajattelen että varmaankin seurauksissa voi olla niin paljon samaa. Luonto on järjestänyt niin, että traumasta seuraa jotakin tietynlaista. Tuntuu että se tietynlainen on nyt paremmin jaettavissa, yhdessä kohdattavissa lukemattomissa muodoissaan. Tiedostettu trauma voi olla vahva yhteinen nimittäjä. Seissyt vesi alkaa virrata vastaan. Elämme keskellä nupullaan olevaa puuta.

Vaikka kehitys tuntuu välillä olevan tuskastuttavan hidasta, jatkossa, myös tämän heimomme ansiosta, tietoisuus traumasta, sen monimuotoisuudesta ja seurauksena syntyvästä dissosiaatiosta tulee uudistamaan monen ihmisen elämää. Trauma näyttelee niin suurta osaa mielenterveydenhäiriöissä, ettei sitä ole monen helppo hyväksyä. Kaikki me ihmiset vältämme vaistomaisesti ahdistavaa, näin tapahtuu myös kollektiivisesti sopimalla ja vahvistamalla. Kaikki eivät ymmärrä, että traumaan liittyvät tunteet ovat oikeasti sietämättömiä. Ne selitetään pois, keinolla millä tahansa. Muutosvoimien tulee olla tiedostavia, empaattisia ja pitkäjänteisiä. Se voi olla myös vertaisten muodostaman ryhmittymän ennennäkemätöntä pioneerityötä!

Jaettu todellisuus on ymmärrettävämpää. Vertaistaan kannustaessa tuntee mikä elämässä merkitsee ja kantaa. Horisontissa siintää entistä jaetumpia ja parantavampia suomalaisia todellisuuksia.

Turvallisuus avaa silmät. Ei olisi ikinä nähnyt, ei arvannut. Mitkä värit!

En oikeastaan tiedä mikä olisi hienompaa kuin tuntea vertaisuutta. Tähän joukkoon haluan kuulua! Siinä kehittyä! Eikö se muuten tarkoita, että löytää itselleen uusia kehiä? Voisiko tästä alkaa somempi elämä? Joka tapauksessa tuntuu, että vertaisena pää on enemmän pystyssä ja rintakin rottingilla.

Kirjoittanut Anssi Leikola,
kokemusasiantuntija, psykiatrian erikoislääkäri ja
kirjamme johdannon kirjoittaja

Pin It on Pinterest

Share This