Vietin viimeiset kaksi viikkoa psykiatrian osastolla Norra Älvsborgs Länssjukhusissa Trollhöttanissa. Osastolle minut vei voimistunut dissosiaatio-oireilu ja syvä epätoivo.
Ensimmäistä kertaa elämässäni sain hyvää psykiatrista hoitoa, todellista apua turruttamisen sijaan. Ensi maanantaista lähtien olen pikku hiljaa palaamassa takaisin töihin.
Koen oppineeni kuluneiden viikkojen aikana todella paljon itsestäni. Oivallukset toipumisen tiellä ovat aina jossain määrin henkilökohtaisia, mutta tahdon silti jakaa teille hoitaja- ja terapeuttikeskustelujen aikana saamiani uusia, voimaa antavia ajatuksia.
- Minä olen valtavan rakastettu. Saan ottaa rakkauden vastaan, saan antaa sen kantaa itseäni.
- Minun elämässäni minä olen kaikista tärkein ihminen. En voi enkä saa elää ensisijaisesti muita varten.
- Minä kelpaan.
- Minun ei tarvitse vahingoittaa itseäni. Saan olla itselleni hellä.
- Minun ei tarvitse miellyttää kaikkia tai todistella mitään. Saan olla rehellinen. Saan sanoa ei. Saan erehtyä.
- En voi olla muille mieliksi, jos en ensin ole itselleni mieliksi.
- Olen itse vastuussa elämästäni ja hyvinvoinnistani. Läheiseni voivat ja saavat auttaa minua, mutta he disso voi pelastaa minua. En voi sälyttää ylivoimaisia taakkoja heidän harteilleen.
- En ole mitään velkaa kenellekään.
- Saan onnea ja iloa voidessani auttaa muita, mutta minun ei pidä tehdä sitä yli voimavarojeni.
- Vaikka jäisin yksin, selviäisin silti. En ole paha ihminen, ansaitsen elää.
Ärlighet och sanning ger frid! Rehellisyys ja totuus antavat rauhan.
Jag är oerhört viktig. Olen sanomattoman tärkeä.
by Marika, yksi kirjamme kirjoittajista
Viimeisimmät kommentit