Tuli mieleeni kirjoittaa ylös sellaisia dissosiaatio-oireita, joita minulla itselläni on tällä hetkellä tai on vuosien varrella ollut. Ainakin kuvittelisin, että näissä on kyse dissosiaatiosta. Itsensä tulkitseminen kun on juuri ko. syystä hankalaa.
- Katson peiliin ja säikähdän kuollakseni siellä näkyvää tyyppiä. Alan itkeä hämmennyksestä.
- Kuljen sumussa, kaikki on sumua, ja mikä ei ole sumua, on usvaa, unta tai elokuvaa.
- Huomaan, että minulla on käsivarressa 15 uutta luomea ja tatuointi.
- Lähden 30 asteen pakkaseen kesätakissa ja ilman hanskoja tai pipoa, koska ulkona paistaa aurinko, jolloin päättelen, että lämminhän se täytyy olla. Kylmää en tunne.
- Seison vieraiden edessä ja vuodatan tuskanhikeä, koska olen unohtanut, miten kahvia keitetään.
- Karkaan keskellä yötä lämpimästä sängystä, koska jokin ei nyt ole hyvin. On pakko päästä pakoon. Juoksen yöpuvussa kohti juna-asemaa, toisessa kädessäni roikotan uninallea ja toisessa luottokorttia.
- Tuijotan peukaloani ja yritän käsittää, että se on minun.
- Voin syödä kerralla kolme pitsaa, viisi pussia karkkia ja kirahvin. Toisaalta en ehkä syö päiväkausiin mitään.
- Koen ja hoen: Minua ei ole olemassa. Ei vain ole.
- Huomaan, että kello on viisi tuntia enemmän kuin pitäisi.
- Letitän hiukseni, otan sakset ja leikkaan letin pois. Olenhan aina vihannut pitkää tukkaa. Vai olenko?
- Kun rakastan puolisoani erityisen paljon, yritän tuhota hänet. Kun vihaan häntä, kirjoitan rakkauskirjeitä.
- Käytän 12-vuotiaalle sopivia vaatteita. Toisinaan käytän ilotytölle sopivia vaatteita. Ihmiset sanovat, että sinulla on kyllä persoonallinen tyyli.
- Otan hautajaisiin vitsikirjan mukaan.
- Olen kerrankin tyytyväisellä mielellä, mutta sitten näen kadulla surullisen mummon, ja loppupäivän kannan surullisen mummon surua.
- Toisinaan nukun viikkoja, käyden vain ohimennen hereillä. Toisinaan valvon viikkoja, käyden vain ohimennen unessa.
- Olen tasaisin väliajoin varma, että minulla on AIDS, syöpä, kilpirauhasen vajaatoiminta ja rutto. Sairauden mahdollisuus sekä kiehtoo että kauhistuttaa. Ravailen lääkärissä.
- Seison puoli tuntia kaupan jogurttihyllyn edessä ja yritän päättää.
- Muistini on mustassa aukossa kieppuva reikäkauha. Kadotan lopullisesti silmälasini, avaimeni, lompakkoni, kännykkäni ja maksukorttini useamman kerran vuodessa. Olen vakuuttanut kaiken.
- Kerron joka kaverille eri tarinaa jostain menneisyyteni tapahtumasta, ja kaikki tarinat ovat totta. Mietin silti, olenko valehtelija vai vain harvinaisen epävakaa. Enkö voisi jo päättää?
- Kannatan oikeastaan kaikkia puolueita.
- Syömisen, hengittämisen, yskimisen ja ylipäätään ruumiintoimintojen äänet ovat ajaa minut hulluksi. Aistiyliherkkyyteni rajoittaa elämää. Tunnen äkillistä murhanhimoa, kun nuhainen porkkanaa syövä ihminen istuu viereeni bussissa.
- Seksuaalinen suuntautumiseni ja sukupuoli-identiteettini vaihtelee oikeastaan päivittäin.
- En muista mitään ikävuosista 8–12 ja 19–28.
- En kykene tuntemaan kehoani.
- Eksyn paikassa, jonka tunnen kuin omat taskuni. En kehtaa kysyä tietä, vaan harhailen jääräpäisen päämäärättömästi tuntikausia, kiukunsekaista itkua pyrskähdellen.
- Vilkuilen koko ajan olkani yli, jokin siellä vaanii. Perusturva on sana vain.
- Herään aamulla siihen, että olen purenut hampaani halki. Kuljen viikkoja hartiat korvissa tai pidän käsiäni koko ajan vatsaani suojaamassa. Istun vinossa, tepastelen kummallisesti. Hieroja sanoo, ettei vastaan ole koskaan tullut yhtä jännittyneitä lihaksia.
- Päässäni käydään kiivaampaa keskustelua kuin puoluedebateissa.
Kuinka monta näistä oireista sinä tunnistat? Millaisia traumaoireita sinulla on?
-Marika-
Tunnistan hyvin paljon samoja oireita. Mulla on ainakin ihan hirveä halu tehdä mitä vaan, milloin vain. Hypätä jonkun tuntemattoman syliin, tanssia ruokakaupassa ja laulaa täysillä Lady Gagaa, mutta kuitenkin pelkään että nyt kaikki näkee et se on hullu, sössöttää lasten kanssa leikkipuistossa koska olenhan viisivuotias. ESIINTYÄ, ESIINTYÄ koska en voinut tehdä sitä lapsena. Käpertyä äidin kainaloon turvaan ja piiloon koska olen 2-vuotias eikä ikinä lähteä pois koska KAIKKI pelottaa (miksi en saa tehdä niin? Miksi edes olen kasvanut aikuiseksi? En halua olla aikuinen, se sattuu liikaa kun olen vain pieni lapsi). Haluan sulautua toiseen ihmiseen, jotta minulla olisi minuus, jokin josta ottaa kiinni, olla näkyvä. Haluan tuntea asioita, mutta en kuitenkaan halua tuntea mitään. Jos tuntisin jotakin niin saattaisin haluta jotakin eikä niin kuulu tehdä. Kuitenkin itken ja huudan oikeuksieni perään ja olen vihainen ja tuskainen ja sitten taas olenkin iloinen. Vihaan kaikkia ihmisiä ja sitten taas rakastan niitä. Olen vihainen kun näen terveitä ehjiä ihmisiä. Miksi minusta jää aina palanen jokaiseen merkitykselliseen ihmissuhteeseen? Miksi jokainen poikaystävä joka minulla on ollut on vienyt mukanaan palasen minua ja tahdon ne palaset takaisen, jotta pääsisin heistä eroon ja tulisin ehjemmäksi. Miksi paras ystäväni on minulle vanhempi, leikkikaveri, tuki ja turva, mutta itse en osaa olla samaa kun minulla on aina hätä. Välillä olen hengittämättä ettei vaan mitään pahaa tapahtuisi.