Törmäsin näihin sanoihin fb:ssä ja hetkeäkään epäröimättä klikkasin tykkää painiketta. “Tietysti asia on niin”.

Ne sanat eivät kuitenkaan hävinneet mielestäni ja lopulta minun oli pakko pysähtyä ajattelemaan niitä.
Lausehan ei lopulta olekaan kovin helppo. Löysin itsestäni vastustusta.
“Miksi minun täytyisi muuttua, minähän se uhri olen. Minut rikottiin ja minä olen se, jota täytyy ymmärtää”.
Ymmärsin, että olen elänyt niin, etten tunnistanut muuttumisen tarvetta itsessäni. Odotin, että muut muuttuvat. Uhriuduin.

Minä olen nyt kuitenkin matkalla kohti ymmärrystä ja toisenlaista elämää.
Minun maailmani on värittynyt pelottavaksi ja vaaralliseksi lapsuuteni kauhujen seurauksena. Uhka on kaikkialla ja minä suojaudun ja puolustaudun sitä uhkaa vastaan kaikilla niillä lapsen mekanismeilla, mitä käytin lapsuudessani.

Minun odotetaan käyttäytyvän aikuisen tavoin, näytänhän ulkokuoreltani aikuiselta.
Varhaiset suojautumismekanismit eivät kuitenkaan palvele minua enää aikuisena. Ne mekanismit helposti eristävät minut muista ihmisistä.
Suojautuminen maailmalta eristää minut myös helposti kotiin. Joskus on vaikeaa poistua kotoa, mutta minä en tunne aina olevani turvassa kodissanikaan.
Pelko on jatkuva seuralainen ihanassa kauniissa kodissani, jossa ei ole koskaan tapahtunut mitään pahaa.
Minä ymmärrän sen, mutta minun mieleni ei. Elän edelleen loputonta kauhua lapsuudestani, jossa talon ovet laitettiin lukkoon, eikä kauhujen keskeltä päässyt pakoon.

Joskus toipumisen tie näyttää loputtoman pitkältä, mutta halu selvitä on niin vahvana, että minä en luovuta.

Mutta miksi minun, juuri minun on muututtava?
Minä en pysty muuttamaan ketään toista ihmistä, mutta minä pystyn muuttamaan itseni.
Minä olen itse vastuussa siitä työstä, että minä tulen onnelliseksi ja löydän rauhan.
Minä olen vastuussa siitä, etten riko ympärilläni olevia ihmisiä.
Minä olen vastuussa minusta. Sitä työtä ei minun puolestani voi kukaan toinen tehdä.

Ilman terapiaani muutos ei olisi mahdollinen. Tällä matkallani olen pystynyt löytämään säälin ja lämmön itseäni kohtaan. Se auttaa minua toipumisessani. Pystyn kummallisella tavalla katsomaan itseäni sivusta, ulkopuolelta ja tuntemaan lämpöä sitä katsomaani rikottua ihmistä kohtaan.

Niin kauan, kuin minä suojaudun tuntematonta uhkaa vastaan, minä en pysty olemaan onnellinen. Ja siksi minä muutun. Minä haluan olla onnellinen ja että minun lähelläni on hyvä olla.

Kun minä muutun, kaikki muuttuu.
Pitkän tien päässä minua odottaa maailma kaikkine upeine väreineen.

vieraskirjoitus
Satu M

Pin It on Pinterest

Share This