Voisit luulla, et oon aineissa
Antaa sun uskoa, et kuitenkaan osais olla mun saappaissa
Tavalla jolla tavataan järkeviä sanoja, mä käännän niistä itselleni lauluja
Ja itselleni sanoitan sanatulvana sanan, ankara
Ja jos oma pää, pipipää, ei ymmärrä
En sitä syytä, sillä ei lyötyy maahan enää lyyä
Kun ei oo koskaan noussut
Ja ne sanoo et älä lannistu ja nosta pää, mut mitä sit ku pää ei nouse, ku se painaa sata kiloo enemmän
Huitelen menemään, eksyn päivissä ja mitä vuotta nyt taas eletään
_

Sumussa, rumassa traumassa tarpoo, pyytelee apui, lepoo, selkokieltä ja pyytää poismenee pelkoo
Haava auki revittynä, paljaana
Kuuntele mun laulua kun laulan mun osista
Niistä jotka kulkee mun kanssa tätä matkaa, ne tahtoo jatkaa
Mutku osa muuttuu, tunteet turtuu ja taas on ihon päällä terä, otetaan erä, kuka voittaa

Tavanomaista kulissia on pitää hymyä yllä viikonpäivät, elämän kulku onkin niin epämääräistä, käy tää mulle, kun pysyn näin ees jotenkin pystyssä
Ja koitan kulkee päivät läpi näis kengissä ja kelaa et huominen on kauniimpi mulle ja mun jengille päässä
Ja vaikka herään kolmelta yöllä hiessä, ikenet verillä, mieli kiertää kehässä

Todellisuus on mun edessä,
Voin sitä koskettaa
Jalat turtuu, mieli murtuu ja kehonosat puuttuu, kieli lamaantuu ja kurkistan itseni vierestä
Ja edessä kaikki menee edes takasi ja koitan pysyy perässä, mutta perää pidän aina edessä
En koskaan pysy kiinni hetkissä

Ja mun kehon osat leijailee, ääriviivat sumenee ja olotila uupunee.
Vasen käsi yrittää tapattaa, oikea käsi tahtoo halata
Päässä monta elämää
Ne on mun osat
Niitä osaan kuitenkin jo arvostaa
Vaikka ne saa mut katumaan ja kaatumaan tielle, on polvissa haavat

Oon neljän seinän sisällä, kello ei tikitä ja kasvit näyttää hyökkääviltä
Ruma mies eteisessä, elämä tuntuu olevan tässä
Ja onks nää edes oireita, koitan kelaa onks tää oikeeta olemassaoloa
Vai näenkö unta, milloin herään
Huutakaa nyt joku mun nimeä, huutakaa koita kestää
Mut nimi ei tavoita hetkeen, se jää ulkopuolelle mun retkest
Mielenmatkast, siitä pakohetkest

En tunne vieläkään mun kasvoja, särkyneitä lautasia ympäri huonetta, oliko minun syy
Päätän mun laulun, miten tää loppuu, pakenet vain tietyn verran
Mieli tajuu herää, ei oo enää pelättävää, anteeksianto itselle, kyllä se tekee yhä kipeetä, mut koitan parhaani voittaa näiden rivien sisältöä, kunnes alkaa laulu alusta, tää on ikuista, taistelumatka kipeä, mut elämä ei otteesta lipeä

Ja vaikka muut pahoittelee näit vaikeuksii, voin vannoo, et tähän kuuluu myös rikkauksii
Voimaantumista ja tuloksii
Tajuamista ja yhteys alimpiin kerroksiin
Vaikka viha ja pelko on voimakas tunne sydämessä, mä uskon siihen, ettei tää oo tässä
Vaan kaikki on alkuu, mun polul suunta vaihtuu, mut etenen silti aina eteenpäin, tää on mun elämä nyt, ei menneisyyttä ja päässä kirkastuu, tajusi osat myös muut, et huominen on kaunis, kun siihen uskaltuu asettuu ja laulan tän laulun niin kauan ku traumoi riittää, niin kauan kunnes niitä ei tarvi enää käsitellä ja sit lopulta voin kiittää ja sanoo et nyt riittää, mä olen valmis maailman kohtaamaan menneisyys ei pidä mua enää otteessaan ja voin lentää vapaana.

Vieraskirjoitus
-Katja-

Kuva: Seija

Pin It on Pinterest

Share This