Mitä tapahtuu kun ihminen sairastuu psykoosiin? Lakkaako ihminen olemasta vähemmän ihminen? Antaako se oikeutuksen hoitohenkilökunnalle puhua törkeyksiä, potkia, kohdella kuin ihmisellä ei olisi enää mitään arvoa?

Minä kerron teille tarinan, joka on tosi. Se on suoraan elämästäni, tavallisen nuoren naisen elämästä, joka nyt vain sattui sairastumaan psykoosiin. Uskon, että psykoosiin sairastumiseni taustalla on myös vakava traumatisoitumiseni lapsuudessa. Minun mieleni vain päätti käyttää puolustautumiskeinona harhaisuutta. Sekosin ja jouduin kolkkoon mielisairaalaan, jossa minua kohdeltiin kuin minulla ei olisi arvoa. Minulle annettiin lääkitystä, joka ei sopinut minulle, minua potkittiin, minulle kiroiltiin ja lopulta olin kuolla, koska en jaksanut enää. Kerron tämän koska uskon etten ole ainoa, joka on joutunut kaltoin kohdelluksi ja väärinlääkityksi tässä armaassa Suomen maassa.

Katson taaksepäin ja muistan tämän kaiken. Tärisin, vapisin ja olin poissa tolaltani joutuessani mielisairaalaan. Olisin kaivannut huolenpitoa ja tavallista inhimillistä kohtelua. Minulle kiroiltiin, sanottiin, etten tule pärjäämään tässä yhteiskunnassa. Kaatuessani jostain syystä lattialle mieshoitaja tuli potkimaan kirosanojen saattelemana minua ylös sieltä. Elin helvetissä. Mielensisäisen helvetin lisäksi jouduin kokemaan epäinhimillistä kohtelua ja hurjat lääkkeistä johtuvat sivuvaikutukset.

Päästessäni pois mielisairaalasta olin edelleen sekaisin ja todella huonovointinen. Lääkkeen sivuvaikutukset olivat hurjat. Lääke teki minut lopulta lähes täysin toimintakyvyttömäksi ja en pystynyt edes liikkumaan tai hankkimaan ruokaa itselleni. Lääke heikensi myös näköni muutamaksi päiväksi niin, etten pystynyt kirjoittamaan edes viestiä puhelimellani. Hain apua avohoidosta ja yritin uudelleen sairaalaan ja pääsinkin sinne kriisijaksolle. Siellä minua pidettiin viikonlopun yli ja olin aivan itsemurhan partaalla. Minulle sanottiin sairaalassa omahoitajan toimesta, että saan itse päättää tapanko itseni, vaikkakin hän kannusti elämään.

Jouduin sairaalasta kotiin siinä kunnossa, että näköni oli heikentynyt niin, etten pystynyt katsomaan bussiaikatauluja itselleni puhelimesta. Hoipertelin kotiini ja parin päivän päästä yritin itsemurhaa. Kahdesti. Pääsin lopulta sairaalaan ja vähän inhimillisemmälle osastolle, jossa minua lopulta kuunneltiin ja lääke vaihdettiin. Olin osastolla melko pitkään, jonka jälkeen kotiuduin.

Vointini alkoi koheta ja uusi lääke sopia minulle paremmin. Näin pitkään painajaisia, tunsin itseni täysin arvottomaksi ja edelleen joudun mielessäni työstämään sekä psykoosin jättämiä jälkiä että sitä epäinhimillistä kohtelua, jota jouduin kokea osastolla. Psykoosin kokeminen jättää ihmiseen trauman, samoin kuin tekee epäinhimillinen kohtelu. Myös se, että ihminen joutuu yrittämään itsemurhaa sitä oikeasti tahtomattaan, on hyvin traumatisoivaa.

Minä uskallan väittää että jokaisella ihmisellä on ihmisarvo, jota kukaan ei saa riistää. Olen sitä mieltä, että mielisairaaloissa ja psykiatrisessa hoidossa kaltoin kohdeltujen ihmisten tulisi valittaa kohtelusta ja nousta yhdessä puolustamaan mielenterveyskuntoutujien ihmisarvoa. Arvon mekin ansaitsemme.

Vieraskirjoitus
by Ilona