Fiilistelyä ja asiaa Suomen ensimmäiseltä dissoleiriltä kaksi viikkoa sitten.
OSA 1:
Aamun fiiliksiä. Minä tahdon pysyä täällä. Pussilakanaan kietoutuneena, ajatuksissani voima ja valo. Minä haluan olla siinä tilassa, jossa minun on hyvä olla. Niiden ihmisten seurassa, joille olen minä. Minun on vaikea palata maailmaan, joka on tämän viikonlopun jälkeen erilainen kuin ennen. Minä olen ehjempi. Minulla on uusia palasia. Sellaisia, joita en vielä kunnolla tunne, mutta ne ovat menneet kohtaan, johon ne juurtuvat. En jaksa sanoa ihmisille, että kun minulla ei ole päätä. Löysin pääni tanssissa. Jalat ovat jo olleet, mutta pääkin on nyt jotenkin olemassa.
En voi kertoa niistä tuoksuista joista keskustelin. Siitä, kuinka ne tuoksut tuovat asioita mieleen sekä turvaa että vaaraa. Toisellakin oli käynyt samalla tavalla, oireissa oli samankaltaisuutta. Puhuimme rehellisesti, aidosti ja välittäen, vain siten kun kaksi kohtalon toveria voi välittää. Kukaan ei kysellyt, kukaan ei tulkinnut, kukaan ei arvioinut. Jokainen oli sellainen kuin on.
Kuinka jaksan sännätä tuonne maailman tuuliin, mennä kahville, olla jonkin muun roolin suojana. Tahtoisin vain maata tässä sängyssä pussilakanaan kietoutuneena ja ajatuksissa voima ja valo. Nauran sängyssä kirkon räjäytyksille, kauniille noidalle, tarinoille, joita kuulin. Tarinatkin luovat voimaa. Paljon oli suruakin läsnä, mutta surun takana oli valon voima. Vielä tahtoisin halata jokaista vertaista, halata sillä valolla ja voimalla minkä minulle toitte. Jos yksi selvisi kaksivuotiaan tasolla Bangkokin taksissa, minäkin selviän pohjoisen tuulissa.
MINNA
Hyväksyvää hiljaisuutta, itkua, naurua. Syvällisiä keskusteluja höystettynä mustalla huumorilla. Hyväksymistä, kelpaamista. Uskallusta. Kehon kuuntelua ja tuntemista, tanssia ja sydämen tanssia. Yhteenkuuluvuutta. Monen mielestä mahdottomasta tehtiin mahdollista.
Pinnalla kiitollisuus, lämpö, hämmennyskin. Toivottavasti tämä jatkuu. Tätä kaikkea on vaikea selittää. Se kertoo ehkä jo jotain, ettei yhtään valokuvaa ole, koska kaikki energia meni kokemiseen.” Ja mikä parasta – tietty leiriltä tullut rauha on mukana olossa edelleen ja todellakin toivon, että se pysyisi mahdollisimman pitkään.
” VARPU”
Leiri antoi voimaa ja toivoa jaksaa elää dissosiaatiohäiriön kanssa. Oli tärkeä nähdä ja kuulla että en ole yksin tämän kanssa, vaan meitä on monta. Ja vaikka meitä on monta, me ei lannistuta. Vertaistuki oli siis todella tärkeää mulle.
“OLIVIA”
Vuosikausia elämässä rimpuilleena, hankalan ihmisen leimaa kantaen, reppanana, luuserina itseäni pitäen, uskaltauduin jo lähes eläkeiässä olevana lähteä leirille.
Löysin keitaan, suvannon, jossa levätä. Paikan ja yhteisön vailla syyttämistä, väheksyntää. Ympäröivä luonto ja leirin ihmiset muodostivat harmonian, jossa pienen ihmisen oli hyvä olla. Tämä versoo ja kasvaa sisälläni, muuttaa ratkaisevalla tavalla elämäni suuntaa kohti parempaa henkistä hyvinvointia.
EIJA
Ennen leiriä en ollut tavannut näistä leiriläisistä yhtäkään, mutta heti ensi hetkestä lähtien välillämme virtasi jotain. Tuntui kuin olisin tuntenut heidät aina. Ensimmäistä kertaa elämässäni koin niin syvää yhteyttä, niin syvää myötätuntoa, niin suurta rakkautta näitä ihmisiä ja samalla koko maailmaa kohtaan.
“PIHKA”
Millaiselta tuntuu tulla hyväksytyksi ja ymmärretyksi sellaisenaan ilman minkäänlaisia naamioita ja rooleja. Sinuna kaikkine arpinesi ja omituisuuksinesi. Jakaa asioita mitä ei ole sanonut koskaan ääneen, nauraa yhdessä, huomata, ettei olekaan missään poikkeavassakaan ainoa lajiaan. Meditoida kohtalotoverien kanssa käsi kädessä hiljaa. Olla. Olla minä minuna ja suoda sama muille kun ei tarvitse olla hetkeen kuin muut … Päädyin aikoinaan syystä työkyvyttömyyseläkkeelle ja vietin juuri neljä päivää Suomen ensimmäisellä saman diagnoosin omaavien kesäleirillä. Jotain kuoriutui esiin, jotain jäi matkasta. Kenties elämäni tärkeimmät neljä päivää. Itkettää. Tulin nähdyksi ja näin muut sydämen silmin.
JUHO
Oma aikani leirillä, sen loppuvaiheessa, jäi toki aika lyhyeksi. Koin kuitenkin leirin paikan päällä ja varsinkin ryhmässä jatkuvan keskustelun myötä hyvin positiiviseksi asiaksi. Näitä leirejä kannattaa todellakin jatkaa, koska minulla itselläni ja varmasti monella muullakin vaikeita traumoja kokeneella ja niiden kanssa elämänkriiseihin ajautuneilla (mikä omalla kohdalla on merkinnyt myös käyttäytymistä tavoilla, joilla en kriisittömässä tilassa haluaisi käyttäytyä) on tarvetta vertaistuelle, jossa näistä trauma-/disso-oireista voi puhua, niin että tullaan ymmärretyksi.
ANTTI
Leiri oli todella tärkeä kokemus, kuin olisi nyt viimein löytänyt itselleen sen perheen joka mahdollistaa kaiken sen hyvän mitä oma perhe ei kyennyt välittämään.
Aamu kertoi auenneensa:
uutena,
toveruutta täynnä.
Kokemustensa paineesta
jalokiviksi hioutuneet ihmiset
kerääntyvät arkoina yhteen.
Herkkyydestä nousee valaiseva voimapyörre
joka loistaa laajalle,
kannattelee sinut läpi huononkin hetken.
Siitä muotoutuu väreissä kimaltavia suojasudenkorentoja,
jokaiselle kotiinviemisiksi,
kauas maailmalle muidenkin löydettäväksi.
Kauan kaikesta ulkopuolisena
ja yksinäisyydessä vaeltaneena
minusta nousee hämmentävä
levollisuuden sukulaistunne;
Kuin palaisi turvalliseen ja lämpimään kotiin,
josta on aiemmin voinut vain haaveilla.
HEIDI
Ensi viikolla julkaisemme kaksi postausta lisää, joissa mennään syvemmälle henkilökohtaisiin leirikokemuksiin. Seuraa fiidiämme! Disso- ja traumaleiri© on Dissoyhteisön oma konsepti ja järjestämme leirejä lisää, mahdollisesti jo ensi talvena, mutta viimeistään ensi kesänä.
Tämä ensimmäinen leirimme järjestetettiin 26-29.7.2018 Sievissä. Leirillä oli 16 osallistujaa, joista kaksi miestä (erityiskiitos teille rohkeudesta tulla). Leiri järjestetään täysin vertaisten voimin ja leirillä ei ole mukana ammattiauttajia. Leiriä edelsi kahden kuukauden “esileiri”, mikä toteutettiin suljetussa Facebook ryhmässä leiristä kiinnostuneiden kesken. Ryhmässä esittäydyttiin, keskusteltiin toiveista ja tarpeista, luotiin ohjelmaa suurpiirteisesti, otettiin vastuita kuten ruokien suunnittelu, järjesteltiin kyytejä jne. Leirin “jälkileiri” tapahtuu parhaillaan suljetussa ryhmässämme vertaistukena sekä tapaamisina eri puolilla Suomea!
Leiri oli alunperin nimetty dissoleiriksi, mutta koska mukaan tuli myös traumatisoituneita, joilla ei ole disso-oirehdintaa, niin jatkossa leirin nimi tulee olemaan Disso- ja traumaleiri©.
Syvälliset kiitokset Sievin seurakunnalle, joka antoi ison leirikeskuksen käyttöömme ilmaiseksi!
SEIJA VIRVA HIRSTIÖ
Leirin synnyttäjä ja host
Viimeisimmät kommentit