DISSOLEIRI PALAUTE OSA 3

Minulle dissosiaatio oli vain sana oppikirjoissa. Trauma oli tutumpi asia. Ymmärsin, että olen kokenut traumaattisen lapsuuden ja nuoruuden, mutta kuvittelin, että olen käynyt kaikki tapahtuneet läpi. Tänään ymmärrän, mitä tarkoittaa uinuminen. Kun trauma ja dissosiaatio uinuu minussa. Olin muutaman rinnakkaisen roolini vanki useita vuosia, Selviytyjä – tyttö joka menee läpi mistä vaan sekä Auttaja – kun joku huutaa apua, minä riennän. 

Uinuminen päättyi yhtäkkiä kaksi vuotta sitten. Tapahtui tilanne, jossa olin sairaalassa puhumattomana ja liikkumattomana – fyysisesti lamaantuneena. Silloin vartaloni heräsi, minussa olevat muistot heräsivät. Tuntuivat soluissa, puristivat lihaksia ja särkivät verisuonissa. Tulivat tykö sellaisena epämääräisenä tunnemöykkynä, jolla ei ollut sanoja. Yksikään tunnesana ei löytänyt sitä kauhua, jota tunsin, vaan oli sanomaton tila.

Pääsin psykiatrille, joka ymmärsi tilani. Lapsuuden ja nuoruuden muistot alkoivat tunkea mieleen. Ne eivät tulleet kauniisti järjestyksessä vaan tuhoavana voimana, joka oli taas sanatonta. Kuinka kerron sen, josta en saa kiinni? Kahden vuoden kokemuksella ymmärrän nyt mitä on dissosiaatio minussa. En ole elänyt turvallisessa maailmassa, olen kokenut väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Minun maailma on ollut hyvin sairas. Siltä sairaalta maailmalta nämä roolit ovat minua suojelleet. 

Olen aina lukenut paljon, niin nytkin. Löysin kirjan ‘Viisi naista, sata elämää’ ja löysin joitakin kohtia itsestäni. Etsin lisää tietoa ja pääsin ryhmään, joka suunnitteli tapaamista livenä. ‘Upea tilaisuus’ sanoi minussa ne puolet, jotka olivat valmiita uteliaisuuteen ja kohtaamaan ihmisiä. Joku osa minussa oli täysin erimieltä, ei kannata mennä sekopäitä kuuntelemaan, voit leimaanua itsekin. Onneksi utelias minä vei voiton.

Menin tapaamaan ihmisiä, joista ketään en tuntenut. Ymmärsin vain, että jokaisen taustassa on vaikeita asioita, jokainen on joutunut käymään syvällä. Se jo itsessään toi luottamusta, koska kukaan, joka on käynyt pohjilla ja syvissä vesissä ja noussut sieltä ylös, ei soisi toiselle mitään pahaa. 

Ensimmäisen toverin kun kohtasin, halasimme, ihan kun olisimme tunteneet aina. Seuraavankin kanssa halasin ja toinen halusi vain kätellä. Se oli meille kaikille helppoa, sinä sanot haluatko halata, kätellä tai vain tervehtiä, kukaan ei ole toiselle tilivelvollinen. Kaikki toimi juuri niin. Kun halusin jutella, aina oli joku jolla oli sama toive. Toisinaan istuin yksin, koska monien ihmisten tapaaminen oli haastavaa. Oli upeata kohdata toinen samanlainen ihminen, jolla on samanlaisia kokemuksia. Oli uskomatonta puhua omasta traumataustasta yhdessä toisen kanssa, rehellisesti, juuri niillä sanoilla, joita haluaa käyttää. Ei tarvinnut kaunistella tai revitellä, olla vain juuri sellainen kuin on. Useissa keskusteluissa päätimme yhdessä, että puhutaan vaikeista asioista ja päätimme heti lopettaa, jos toinen niin halusi. Jokainen keskustelu päättyi syvältä sisältä tulevaan halaukseen. 

Tuo viikonloppu toi minulle sellaisen perheen, jota minulla ei ole koskaan ollut. Minulla on nyt ihania siskoja ja veljiä, jotka kohtaavat minut tällaisena, omanlaisena ihmisenä. En ole siellä kummajainen, olen juuri tällainen oma ihminen. Minulla on nyt paikka, jonne voin laittaa kysymyksiä, joita en koskaan olisi kysynyt. Minulla on puhelimessa dissotyyppejä, joille voin soittaa sekä hyvissä että huonoissa asioissa. 

Jos minulta kysytään, mikä viikonloppu elämässäsi on merkinnyt enemmän kuin muut, nyt on helppo vastata: Dissojengiviikonloppu! Koska se oli ensimmäinen paikka missä olin minä, kokonaisena minuna. Kohtasin ymmärrystä ja vertaisuutta. Kohtasin rakkautta. 

Kaaduttuaan ihmisyytensä kynnyksellä,
hänestä tulee hauraan rikkinäisen rehellinen.
Häkellyttävän repaleinen.
Hän kaatuu lujaa,
hapuilee,
hakee.
Yrittää löytää edes varjonsa.
Silmät sumentuneina etsii kaltaistensa jalanjälkiä,
olisiko joku mennyt tästä ennenkin?

MINNA


Disso- ja traumaleiri© on Dissoyhteisön oma konsepti ja järjestämme leirejä lisää, mahdollisesti jo ensi talvena, mutta viimeistään ensi kesänä.

Tämä ensimmäinen leirimme järjestetettiin 26-29.7.2018 Sievissä. Leirillä oli 16 osallistujaa, joista kaksi miestä (erityiskiitos teille rohkeudesta tulla). Leiri järjestetään täysin vertaisten voimin ja leirillä ei ole mukana ammattiauttajia. Leiriä edelsi kahden kuukauden “esileiri”, mikä toteutettiin suljetussa Facebook ryhmässä leiristä kiinnostuneiden kesken. Ryhmässä esittäydyttiin, keskusteltiin toiveista ja tarpeista, luotiin ohjelmaa suurpiirteisesti, otettiin vastuita kuten ruokien suunnittelu, järjesteltiin kyytejä jne. Leirin “jälkileiri” tapahtuu parhaillaan suljetussa ryhmässämme vertaistukena sekä tapaamisina eri puolilla Suomea!

Leiri oli alunperin nimetty dissoleiriksi, mutta koska mukaan tuli myös traumatisoituneita, joilla ei ole disso-oirehdintaa, niin jatkossa leirin nimi tulee olemaan Disso- ja traumaleiri©.

SEIJA VIRVA HIRSTIÖ, leirin host ja synnyttäjä

Kuvan taustan maalaus by Shahzaib Khan on Unsplash

Samankaltaisia postauksia

Pin It on Pinterest

Share This