Aiemmassa blogitekstissäni, Itseriittoisuuden ja riippuvuuden keinulauta, pohdin, mitä läheisriippuvuus on omalla kohdallani tarkoittanut. Vertasin riippuvuudesta irtautumisen matkaa pimeään tunneliin, jonne oli todella pelottavaa astua. Nyt sinne lopulta astuttuani voin kertoa, että juuri se tunneliin astuminen, eli riippuvuudesta tietoisesti luopuminen, oli se pelottavin osio.
Ensimmäiset askeleet tunnelin pimeydessä olivat ne vaikeimmat. Sekin vaikeus syntyi ihan vain halusta katsoa taaksepäin sinne tuttuun ja turvalliseen toimintatapaan, josta oli lähtenyt. Ensimmäinen ilta menikin näin ollen itkiessä ja kovassa halussa turvautua totuttuun riippuvuuskäyttäytymiseen. Kun vakaasti päätin, ettei paluuta entiseen enää ole, itku ja tuska pikkuhiljaa helpottivat. Vaikeaa oli tasan tarkkaan siihen saakka, kun jossain mieleni sopukoissa edelleen pidin vaihtoehtona vanhaan palaamista.
Kun luovuin riippuvuudestani, jouduin kohtaamaan oman sisäisen tyhjyyteni. Sen minuudelle ja identiteetille varatun paikan, joka ammotti tyhjyyttään. Sen sietäminen oli vuosikaudet ollut niin vaikeaa, että se piti hukuttaa läheisriippuvuuteen – täyttää se tyhjä jollakin toisella ihmisellä, koska itselläni en voinut omaa tyhjiötäni täyttää. Ymmärsin, että minun täytyy etsiä ja rakentaa oma minuuteni, mikäli haluan olla koskaan enää joutumatta riippuvuuskierteeseen. Tuntuu toisinaan todella turhauttavalle, kun ei osaa edes vastata niinkin yksinkertaiseen kysymykseen, kuin mistä minä tykkään. Puhumattakaan mistään identiteetin monimutkaisemmista osa-alueista.
Riippuvuudesta irtautumisen välittömänä positiivisena seurauksena oli muutamien sellaisten tunnetason kokemusten sisäistyminen, joita riippuvuus oli estänyt hyväksymästä ja ymmärtämästä. Esimerkiksi itkin aivan hien valumiseen asti, kun ymmärsin tämän riippuvuudenkohteeni olleen minusta ylpeä kaikki nämä vuodet, vaikka en käytökselläni varsinaisesti ollut aina antanut ylpeydelle aihetta. Hän oli silti nähnyt minussa hyvää. Hän oli nähnyt riippuvuuteni taakse ja hyväksynyt keskeneräisenä.
Riippuvuus oli uskotellut minulle, että jotakin aivan kamalaa tapahtuu, jos hylkään riippuvuuteni. Se oli pelotellut minua vuosia niin tehokkaasti, etten uskaltanut astua tunnelin pimeyteen. Aivan viime kuukausiin asti olin ollut täysin vakuuttunut, että menetän lopullisesti tämän tärkeän ihmisen, jos luovun riippuvuudestani. Vaikka mikään ei todellisuudessa ollut viitannut sellaisen mahdollisuuden olemassaoloon. Olin jopa kysymällä varmistanut asian häneltä, mutta siltikään en vielä pitkään aikaan uskaltanut luopua riippuvuudestani.
Olin kuvitellut projektin paljon tuskallisemmaksi, mutta kai hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ja kun hommaan ryhtyy, ei saa katsoa enää taakse. On vain käveltävä päättäväisesti eteenpäin ja uskottava, että vastaan tulee jotakin uutta ja parempaa. Ja kun kipua kohtaa, siihen täytyy suhtautua mielenkiinnolla. Sitä on tutkittava ja selvitettävä, mitä asiaa sillä kivulla on. Vasta sitten sitä todellista ongelmaa voi hoitaa.
Riippuvuudesta irtautumiseen valmistauduin tutkimalla ja muokkaamalla ajatusmallejani. Tarkastelin myös omia uskomusjärjestelmiäni ja pyrin parhaani mukaan haastamaan ne, jotka olivat minulle itselleni haitallisia. Kiinnitin myös tietoista huomiota itsetuntoni parantamiseen, harjoittelin huomaamaan pienetkin onnistumiset ja kiittämään siitä, kuinka minä toimin, jotta onnistumisen kokemus tuli mahdolliseksi. En siis enää vierittänyt kiitosta muiden hartioille, vaan otin sen rohkeasti itselleni, kun se minulle kuului. Kun kohtasin epäonnistumisia, pyrin suhtautumaan itseeni myötätunnolla. Kerroin itselleni, ettei epäonnistuminen romuta minun ihmisarvoani, vaan on vain yksi pisara meressä. Se ei muuta tai horjuta mitään olennaista minussa.
Kun tämän uudelleenopettelun jälkeen aloin kokea itseni vahvaksi ja pystyväksi, riippuvuudesta irtautuminen oli helpohkoa. Se on vaikeaa, jos ei koe, että omaa tarvittavat kyvyt ja voimavarat ollakseen oman elämänsä pääosassa ja ohjaksissa. Voin lämpimästi suositella tällaista hyppyä tuntemattomaan, kun valmistautuminen ja tahtotila ovat kohdallaan. Silloin riippuvuus antaa periksi, koska oikeasti et enää tarvitse sitä selvitäksesi. Riippuvuus tosin väittää sinulle muuta, mutta eihän sitä riippuvuudeksi kutsuttaisikaan, jos se ihan ilman vastarintaa irrottaisi otteensa. Se, mitä itse voi tehdä etukäteen, on tehdä riippuvuus voimattomaksi. Sitten oletkin jo valmis nousemaan lentoon ja olemaan vapaa. Jonain päivänä vielä tiedät tarkalleen, kuka tämä vapaa henkilö on – mistä hän pitää ja millainen hän on. Sen eteen kannattaa nähdä kaikki tarpeellinen vaiva, koska sitten voi elää oman näköistä ja hyvää elämää.
Kirjoitus: LAURA
Viimeisimmät kommentit