Olen hämmästynyt, että edelleen kuulen nämä sanat vertaisiltani, jotka joutuvat turvautumaan julkisen puolen psykiatrian poliklinikoiden palveluihin. Yksityisellä puolella tehdyt diagnoosit ja vakavan traumatisoitumisen tunnistaminen, eivät riitä julkisen puolen asiantuntijoille. 

Julkisella puolella kun ei ole tietoa, eikä ymmärrystä vakavan lapsuudenaikaisen traumatisoitumisen seurauksista aikuisuudessa, päädytään siellä edelleen jäykkärajaisesti niihin ainoihin diagnooseihin, jotka siellä ymmärretään; mielialahäiriöihin, psykooseihin ja erilaisiin persoonallisuushäiriöihin. Kun ihminen hakee apua traumaosaamattomalta taholta, kertoen tiedossaan olevista osistaan ja äänistään, sekä triggeröityy emotionaalisesta väkivallasta vastaanotolla, mihin diagnooseihin arvelette traumaosaamattoman henkilökunnan päätyvän?

On hämmästyttävää, että yhteiskunnalla on varaa edelleen tarjota vain lääkitystä oireisiin sen sijaan, että hoidettaisiin syytä. Vääränlainen hoito ei paranna. Oikeanlainen hoito tarkoittaa eheytymistä, inhimillisen kärsimyksen vähenemistä ja ehkä myös paluuta työelämään tai opiskelemaan. Ylisukupolvisen traumatisoitumisen katkaisemista varten tarvittaisiin todellista ammattitaitoa, mitä valitettavasti useinkaan ei ole saatavilla.

Traumojen hoidossa tarvitaan pitkäaikaista terapiaa, pysyvyyttä hoitosuhteessa, vähittäistä luottamuksen rakentumista terapeuttiin ja turvallisuutta. Nämä ovat asioita, joihin ei näytä löytyvän resursseja yhteiskunnalta, eikä liioin moneltakaan psykiatrian poliklinikalta. Ihmissuhteissa rikotulla ihmisellä luottamuksen rakentaminen voi kestää vuosia. Oma virheellinen hoitoni maksoi varmasti yhteiskunnalle paljon. Silti tällaisia hoitoja tarjotaan edelleen liian usein. Vasta yksityiseltä puolella löytyi ihminen, joka alkoi hoitaa vakavaa traumatisoitumistani lapsuudessani sekä uudelleen traumatisoitumista terveydenhuollossa.

Oma tertiäärinen dissosiaatiohäiriöni sekoitettiin psykoosisairauksiin ja erilaisiin persoonallisuushäiriöihin. Niiltähän traumaosaamattoman henkilökunnan silmissä oireeni ja osieni vaihdokset varmasti näyttivät. Toistuvasti kerrottiin, että minun täytyy hyväksyä, etten tule koskaan palaamaan työelämään, koska olen niin vakavasti psykoosisairas. Pitkästä työhistoriastani huolimatta jokaisessa psykiatrin laatimassa lausunnossa luki, ettei ole kuntoutuksen tarvetta. Pidättäydyttiin tiukasti omissa tulkinnoissa oireistani, ettei lapsuuden kauhuilla ollut merkitystä. Ei myöskään ymmärretty konsultoida traumaosaavaa tahoa missään vaiheessa.

Kuten olette saaneet mediasta ja muualtakin lukea, palasin työelämään vain puolessa vuodessa yksityisen puolen traumaterapian alettua. Niin suuri merkitys on oikeanlaisella hoidolla. 

On hämmästyttävää, että yhteiskunnalla on varaa halpuuttaa terapiapalvelut ja ajaa ammattitaitoisimmat ja kokeneimmat terapeutit avuntarvitsijoiden ulottamattomiin. Näin katkaistaan kylmästi luottamukselliset terapiasuhteet ja rikotaan rikottuja lisää. Millaista jälkeä saadaan lopulta aikaan, kun keskitytään hintaan eikä ammattitaidolla ole suurtakaan merkitystä, millainen on hoitotulos? Onko vääränlainen ja tehoamaton hoito yhteiskunnallisesti kannattavaa puhumattakaan inhimillisestä kärsimyksestä?

Itse koen vasta nyt olevani riittävän vahva tekemään väärästä hoidostani vahinkoilmoituksen Potilasvakuutuskeskukselle. Uskon sen olevan rankkaa, koska omaan hoitooni oli sotkeutunut moni psykiatrian poliklinikka sekä sairaala kaupungissani. On kuitenkin mielenkiintoista nähdä päätös. Minun toipumistani traumaterapiassa ja oikeanlaisessa hoidossa ei voi kukaan kiistää. Enää ei ole mitään syytä vaieta. Mielenkiinnolla odotan, kuinka tähän reagoidaan hoitovirheitä tehneissä yksiköissä. 

Odotan mielenkiinnolla myös asiaani tutkineiden kaksisuuntaisen mielialahäiriön asiantuntijoiden kommentteja. Heidän tutkimuksensa seurauksena (jonka he tekivät papereitani lukemalla minua ei tutkimuksissa tarvittu), minua kieltäydyttiin hoitamasta muutoin, kuin psykoosilääkityksellä. He vahvistivat vaikean kaksisuuntaisen mielialahäiriön ilman perusteellisia tutkimuksia. Tämän jälkeen kärsin väärästä ja rikkovasta hoidosta vielä vuosia. Poissaolollaan loistavat tutkimukset dissosiaatiohäiriön varalta.

On hämmästyttävää, että vieläkään ei tunnisteta vakavaa traumatisoitumista eikä ymmärretä konsultoida trauma-alan ammattilaisia. Terapialla on mahdollista saada elämä takaisin ja sen pitäisikin olla aivan jokaisen ihmisen saatavissa.

Olen puhumassa:
-tulevassa Kriisi- ja traumakonferenssissa Finlandia-talolla 2.11.2018 puheellani Traumasta voi toipua – kaksi selviytymistarinaa
-Mielenterveysmessuilla 20.11.2018 seminaarissa Trauma ihmisen ja perheen elämässä, kokemuspuheellani Suljetun osaston psykoosipotilaasta traumaselviytyjäksi.

Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan!

 

Satu Martikainen
Satu Martikainen on traumaselviytyjä ja äiti. Entinen suljetun osaston ongelmatapaus, joka oikeanlaisen hoidon myötä palasi takaisin työelämään. Työnsä lisäksi hän opiskelee ja valmistuu 2019 ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi.

 

 

 

 

 

Samankaltaisia postauksia

Pin It on Pinterest

Share This