Itselleni musiikki, piano-musiikki on ollut mielen levon ja kauneuden avain. Sävelkorvalla soittelin jo alakoulussa. Kuuntelin klassista musiikkia kasetilta, yksi kasetti. Vivaldin neljä vuodenaikaa soi usein, korva kasettinauhurissa kiinni. Kasetti kului, nauha venyi, silti kauneus ei hävinnyt. Tarvitsin sitä kipeästi. Tuolloin mieleni lepäsi, levoton mieleni nautti ja pysähtyi maistelemaan musiikin eri sävyjä ja tunteita. Musiikin avulla tunnemaailma värittyi, ei sanallisia kappaleita, sanoilla ei ollut merkitystä. Aito ääni, uskottava soitanta. Ei valmiita sanoja, oma mielenmaisema sai näin etsiä oman lepopaikan. Vahvoja tunteita, mielen tanssimista luonnossa, kauneuden esteetöntä kulkua, oman mielen väylän mukaan. Tällaisen vapaan kauneuden, huolettomuuden matkalle siivitti klassinen musiikki minut. Halusin Eelin soittavan pianoa, tahdoin tarjota hänelle mielen kauneuden vahvuutta. Ei, ei Eeli halusi löytää tämän vahvuuden itsensä kautta, eikä minun ehdotus tuntunut hänestä oikealta. Hän ei edes pitänyt minkään instrumentin soittamisesta, hän halusi NHL pelaajaksi. Eeli totesi minulle, mene itse soittamaan.

Kävelin kaupungilla, minua alkoi naurattamaan. Virnistelin, nauroinkin ääneen. Onneksi poikani omistaa oman tahdon, oman mielenmaisemansa. Ei hän tarvitse pedagokista soitantaa itselleen, vaan minä tarvitsen. Siunasin mielessäni lapseni ja kävelin musiikkiliikkeeseen ostamaan itselleni pianoa. Pianoista en tiennyt mitään, rakastan pianon ääntä. Kerroin myyjälleni aikomukseni. Hän jatkoi, haluanko akustisenpianon tai sähköpianon. Päädyin akustiseen. Menimme alakertaan, jossa oli käytettyjä soittimia useampia. Sanoin myyjälle, soittele pianot läpi, kuuntelen ja kerron mikä tuntuu korvassani parhaalta. Parhain piano löytyi, pehmeä ja soljuva ääni.

Se piano tulee meidän olohuoneeseen. En halunnut kokeilla koskettimia liikkeessä, enkä soittamista, sen halusin tehdä kotonani. Hänen oma soitanta tuntui liian rajulta, minusta tuntui että piano kärsi nykivästä takomisesta. Katselin tulevaa soitintani, onnen tunne pyrki kurkustani ulos. Luunväriset koskettimet, mahonki pinta, jykevä ulkokuori. Soitin tuntui juuri sopivalta minun sormilleni, minun mielenmaisemaani. Halusin ostaa juuri tämän pianon, se tuntui korvaani oikealta, erottuen näin omakseni. Ostin pianon. Aikaa meni 1⁄2 tuntia, olin pianon omistaja. Viikon kulttua, viikon kuluttua, silloin tulet uuteen kotiisi. Juoksin kotiin korkokengät paukuttaen asfalttiin, repäisin ulko-oven auki. Eeli meille tulee piano! Meille tulee kaunein piano, olohuoneeseen vaalean seinän viereen. Eeliä nauratti, äiti sä olet pimee ja hassu. Eihän pianoa noin osteta, ethän käy edes pianotunneilla. Ha haa, näin ostettiin, ei tarvinnu kenenkään asiantuntijuutta.

Juuri oikea piano, voi miten odotin pianon tuloa. Siivosin lattian, mallasin tilan, mittasin hissin. Piano olet tervetullut meille, mahdut hissiinkin. Auto perutti pihaan, seurasin ikkunasta. Vatsassa oli paljon pieniä ilmakuplia, joka aiheutti minussa lapsenomaista riemua, itkettikin. Kukaan ei tiennyt miten valtavasti pianon tulo kotiin merkitsi minulle, en tiennyt itsekkään. Se vain tuntui kehossa ilolta, surulta koska olin odottanut sitä niin kauan. Ihan kuin sormeni oli liian kauan odottanut koskettimille pääsyä. Pälyilin tuojia, katselin,  tuokaa varoen. Älkää satuttako, kolhiko, se on nyt minun. Minun oma. Jätin pianon heti, lähdin salille. Pakenin uutta “asukkia”.

Tutustuin pianoon varovasti. Kiertelin sitä, koskettelin, silittelin soittimen pintaa. Ajattelin soittajaa, joka oli nauttinut pianosta. Olin kuullut että soitin oli ollut yhdessä kodissa pelkästään, soitonopettajalla kotonaan. Pidin sormiani koskettimilla, ne tuntui viileiltä. Olin hämmentynyt, ostin tämän, se on nyt minulla. Suljin silmäni, aloitin tapailemaan ääniä painamalla kosketinta alas. Olin jo varannut Musiikkimaasta soittotunnit joka viikoksi, aloittaisin tutustumisen pianonsoittoon. Ensimmäinen pianotunti meni soittimen tutustumiseen. Opettajani, miellyttävä nuori nainen avasi pianon kannen, josta kurkkasin sisään. Pianon kielet sijaitsivat siellä, jokaiselle kielelle oli oma vasara, joka paukahti kieleen koskettimen painalluksesta. Ääni kertautui, jos piti pianon kantta auki. Kiertelin ja katselin, kuuntelin Annukan opastusta. En tuntenut itseäni hölmöksi, älyttömäksi. Olin vain niin innoissani ja tunsin hassua kunnioitusta soitinta kohtaan. Olin kuin 7-vuotias, innostunut, halusin tietää pianon toiminnasta, äänen syntymisestä, pedaaleista, koskettimien kiinnittymisestä. Kaikesta, kaikki tuntui tärkeältä.

Annukka nauroi, nauroin itsekkin, kippurassa. Kokeilin miltä tuntui painaa kosketinta, miten ääni soisi korvassani. Painoin C:tä, painoin kovempaa. Ääni hajosi huoneeseen, kaikui kivasti. Hymy leveni nauruksi kasvoillani, minun sormeni sai äänen. Ääni tuntui pehmeältä hyvältä. Minun sormeni teki sen, varovaisesti katselin kosketin rivistöä. Miten valtavasti koskettimia, mustat mukaanlukien. Pelotti, itkettikin, halusin niin kovasti rohkaistua tuntemaan itseni pianon arvoiseksi. Sormeni tulisi kertoa pianolle arvostukseni, tahtoni oppia luomaan pianoon yhteys. Aloitin opiskelut omalla haluamallani tavalla, Annukka soi sen minulle. Sävelet olivat päässäni, en halunnut opetella valmiiden kappaleiden soitantaa. Juuri tämä oma valintani on minulle oikea tapa oppia soitannan iloa. Oikea tapa saada mielenmaailmani kauniisti esiin. Kukaan ei voi määrätä miten tulee oppia soittamisen taito, määritellä mitkä sävelet ansaitsevat tulla soitetuiksi. Vain minä, helvetti tiedän mitä haluan soittaa ja tulkita, vain se on minun omassa hallinnassani. Minun kehoni tunteista syttyvää.

Kolme, oktaavin ensimmäistä valkoista kosketinta, niihin tutustuin ensiksi. Lähdin hakemaan kosketusta sormilleni, yhteyden tunnetta itseeni. Kuulostelemaan miten yhteyden luominen onnistuu. Miten saan kerrottua pianolle, mieleni toiveen löytää hoitavaa säveltä. Säveltä, jossa piano antaa minulle oikeat äänet löydettäväksi. Säveltä, jossa piano muuttuu osaksi minua, kertoen minusta. Säveltä, joka tuntui korvissani pehmeältä. Kolme kosketinta, C D E. Yhteyden luominen voisi onnistua pienelläkin äänialalla, minun vastaanottokykyni olikin pieni ja tässä asiassa mielenikin oli arka ja pienoinen. Aloitteleva, mutta toiveikas. Pelokas, jos joutuu pettymään. Yhteyttä ei löydykkään, joutuu perääntymään. Luulisin taas itsestäni liikoja, muistuttamaan rumiluksen paikasta yhteiskunnassa. Miten rumasta voisi olla soittajaksi, kauniin tunteen välittäjäksi. Rumiluksenko sormien kautta?

Näitä kolmea koskentinta kotona tapailin, istuin yksin pianon edessä. Suljin silmäni, annoin korvieni kuulla. Löytyi pienenpieni sävelen kulku, hain muutaman koskettimen lisää, tarvitsin lisää materiaalia. Sävelen kulku, sanoineen lähti kulkemaan mielestäni koskettimille. Tuntui hyvältä saada kertoa pienen tytön kokemuksista, sävelet soljuivat ja jatkuivat. Uudelleen ja uudelleen, rinnan valtava ahdistus alkoi helpottamaan. Soitin, tapailin, hain oikeaa tunnetta, juuri sen hetken tunnetta joka tuntui kipeimmältä. Kipein tunne sai hoivaavan, mieltäni hoitavan sävelkulun. Ensimmäinen kappaleeni syntyi muutaman viikon kuluttua pianotuntien alkamisesta. Tein biisini autotallitytölleni, kasvoton tyttö tuli kuulluksi.

Kun löysin korvillani kauneimman, hoitavimman sävelenkulun osasi kehoni kertoa sen minulle. Tavoittaessani oikean tunteen oikean käden sormilla, tuli hoitava itku. Ahdistus pystyi purkautumaan, löytyi tunteet. Tunteisiin löytyi myös sanat. Nämä sanat löytyi, ilman tunteen tietoista muistoa. Sanojen merkityksellisyys paljastui minulle myöhemmin, kuten myös pianonsoiton merkittävyys toipumiselleni. Anna kuntele kun soitan, kuuntele, kuuntele tarkasti. Kuunnellaan yhdessä, olen äänittänyt Kasvottoman tytön biisin puhelimeeni. Nyt kuunnellaan, minäkin haluan kuunnella sinun kanssasi. Anna, juuri sinä kaikista maailman ihmisistä kykenet kuulemaan mitä kerron, tuntuu äärettömän hyvältä.

Soitonopettajalleni minun on vaikea kertoa musiikkini kautta omia tunteita, hänessä heräsi omat tunteet. Anna kerro osaanko sävelillä kertoa rakkaudesta, välttyykö rakkaus Kasvottomaan tyttöön. Kertooko se Kasvottoman tytön rohkeudesta. Sitä musiikkini on, olen niin levollinen. Voin hoitaa rakkaimpiani. Tunnemaailmani muuttui värikkäämmäksi, monisävyisemmäksi. Minulla oli valtava tarve tehdä omaa musiikkiani. Pianonsoitto ja -kuuntelu hoitaa surullista yksinäisyydessä kauan olleita enkeli tytön hajonneita osia. Tämän avulla mielen hoitaminen on kuin ruosteisen rataksen öljytippa, voiteen levittäminen kivuliaan, tulehtuneen haavan päälle. Pianon ääni hoitaa minun särkynyttä mieltä, mieltä johon minulla ei ole sanallista yhteyttä, eikä mieleni osilla ole puhekykyä. Musiikin kauneus on yhteinen kielemme, sen välityksellä saan yhteyden tunteisiini. Musiikki antaa rakkautta, kaunista suloista lohdullista hoivaa. Kaikki kuolleet osani saavat nauttia, kuulla musiikin kauneutta. Kaikki osani saavat musiikin kautta kosketuksen tunteisiinsa, saavat kertoa sormieni välityksellä, mikä musiikillinen kauneus ketäkin persoonan osaa auttaa trauman käsittelyssä.

Rakkauden soitto on enkeli tytön rikotulle sirpaleosille, kauneinta ja lempeintä hoitoa mitä olla saattaa. Lohkotut tyttöosani ovat taitavia kuulostelemaan, musiikin kauneus saa heidät luottamaan minuun. Tulla esiin piiloistaan, kaunis musiikki saa heidät heräämään. Herätessä musiikkiin he näkevät auringon, auringonvalon. Rohkaistukaa tutustumaan toisiinne, kuuntelemaan kaikkien musiikin kerrontaa. Ette ole enää yksin omissa poteroissanne haudattuina, kaunis musiikki lempeästi pakottaen aukaisee silmänne huomaamaan toistenne olemassaolon. Soittotaidolla voin saada kaikki teidät heräämään, kapuamaan syliini. Voidaan kaikki kuunnella soitantaani.

Olen vasta aloittanut soittamisen, tapailen vasta sointuja, mutta maltetaan odottaa taitojeni karttumista. Sormeni harjoittelevat koskettimilla liikkumista kovasti. Tämän kautta voin kertoa teille miten paljon teitä rakastasn, teidän tähden haluan soittaa. Te tulette soitosta niin onnellisiksi, soitto haihduttaa ruosteen ja saa nauramaan. Minun tarvii ensin saada koskettimet soimaan kauniisti, kutsuvasti. Sen jälkeen haluan jokaiselle enkelitytön osiolle soittaa kauan, kauan. Kauniisti, kauniisti, juuri sinulle tarkoitettuna. Kuulet kun sinun kappaleesi soi, tunnistat sen. Soittoni voi jossain vaiheessa muuttua iloluontoisemmaksi, koska silloin kikatamme kaikki yhdessä. Tästä syystä piano on minulle tärkeä.

Kunnioitan pianoa, koska pianolla on niin suuri tehtävä traumaattisen mieleni korjaamisessa. Herkkyys kuulla ja herkkyys tuottaa oikea sävel, siltana tälle toimii pianoni. Se on mieleni musiikkia, voin kertoa juuri oikeat tunteet ja muistot sanoin ja sävelin. Se on minun mieleni, kaikkien osieni syvällisintä kerrontaa, jonka voin tuntea myös kehoni kautta. Soitanta on niin kaunista, niin kaunista. Kaikille persoonanosille oma sovitus pianolla, jokaiselle rakkaalle osalle. Jäähileelle, lesbotytölle, seksistiselle, määräävälle, leikatulle tytölle. En tiedä miten monta niitä tulee, miten monta löydän. En tiedä, mutta jokaista rakastan, koska ne kaikki ovat osa minua.

 

Vieraskirjoitus, 
Huomenta, Annalee

Samankaltaisia postauksia

Pin It on Pinterest

Share This