Itsemurhayritys on ymmärrettävä traumaattiseksi kokemukseksi. Yksikin yritys on liikaa ja yksilön puheet itsemurhasta tulisi ottaa välittömästi vakavasti. Kun itsemurha-ajatuksia ja yrityksiä toistuvasti mitätöidään, vähätellään, jätetään hoitamatta ja purkamatta, on suuri riski itsetuhoisen käyttäytymisen kroonistumiselle. Tämä käyttäytymismalli jää siis päälle. 

Mistä toistuvat itsemurhayritykset johtuvat? Monet traumatisoituneet ovat tiedostamatta oppineet kaltoinkohtelemaan itseään, koska heitä on kaltoinkohdeltu. Itsemurhayritys voi olla yksi äärimmäinen kaltoinkohtelun muoto. Eräänlainen rangaistus siitä, ettei selviä tässä elämässä. Monet psykiatriset sairaudet johtuvat traumoista. Näin ollen jos hoidetaan vain oireita, eikä perehdytä esimerkiksi masennuksen syihin, voi itsetuhoisuus jäädä ainoaksi keinoksi purkaa selittämätöntä ahdistusta. 

Itsemurhayritystä voi edeltää eräänlainen hallinnan menetys, kun selviytyminen tässä maailmassa on liikaa ja siinä epäonnistuu toistuvasti. Asperger-yksilönä olen kokenut koko elämäni ajan epäonnistumista, sillä vaikka kuinka olen yrittänyt selviytyä kuten muut, on se vaatinut minulta ylisuoriutumista. Olen palanut loppuun useita kertoja elämäni aikana, minkä seurauksena olen yrittänyt itsemurhaa. 

Kun olen sillan kaiteen väärällä puolen, minulla on hallinta. Siinä tilanteessa on vaikea palata kaiteen oikealle puolelle, sillä puolella minulle voi tapahtua mitä vain. Oikealla puolella en ole turvassa, sillä siellä minua kohtaan hyökätään. Väärällä puolella minua edes hetken kuunnellaan. 

Mikä tekee minulle itsemurhayrityksestä traumakokemuksen? Elämänhalun menettäminen ja kuinka se on kohdattu terveydenhuollossa. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi itsemurhayritystä luokitellaan vakavuusasteiden perusteella. Olen siis yrittänyt itsemurhaa väärin eli liian kevyin metodein, jotta minut olisi otettu vakavasti. Lääkärit ovat purkaneet minuun omaa henkilökohtaista turhautumistaan lukemattomia kertoja. Vakavammat yritykset ovatkin johtaneet eristyksiin, ja nämä pakkokeinot ovat olleet minulle kuin rangaistuksia huonosta käytöksestä. Kuin olisin ollut ongelmallinen lapsi, jota täytyy kurittaa, ettei sama käytös toistu. 

Olen kohdannut itsemurhayrityksen jälkeen myös mitätöimistä. Vuonna 2016 yritin hypätä sillalta alas, mutta yritys estettiin voimakeinoin. Sen tilanteen sellaisena olisin vielä kestänyt, mutta päivystävän psykiatrin kommentti yrityksestäni jäi ikuisesti mieleeni. “Ehkä sinä jonakin päivänä onnistut” – minkä jälkeen minut vain säilöttiin osastolle. Koska itsetuhoisuuteni oli niin vaikea-asteista ja toistuvaa, minua ei näemmä edes tarvinnut auttaa sen enempää. Tuntui kuin minut olisi pyyhitty näkymättömiin.

Tiedän omasta kokemuksesta, kuinka tärkeää olisi purkaa jokainen itsemurhayritys, sillä itsetuhoisen käyttäytymisen syiden ymmärtäminen ainakin minun kohdallani auttoi kohtelemaan itseäni arvostavammin ja arvokkaammin. Tämän kaiken olen opiskellut itsenäisesti ja olen konkreettinen esimerkki monien muiden joukossa, jotka jäävät avun ulkopuolelle.

Seuraavat kysymykset olen rakentanut kokemusteni kautta auttamaan itseäni, kun jokin triggeröi itsemurha-ajatuksia pinnalle. Näillä kysymyksillä kaltoinkohtelija minussa antaa tilaa ymmärrykselle ja suojautumiselle lisätraumoilta.

Yrititkö saada apua ennen yritystä, jos yritit, niin otettiinko sinut vakavasti? Jos itsemurha-ajatuksiasi/yrityksiäsi vähäteltiin etkä tullut kuulluksi, miten se vaikuttaa avun pyytämiseen jatkossa?

Onko yrityksiäsi purettu läpi? Jos ei, vaikuttiko se uuteen yritykseen? Jos apu on ollut riittämätöntä, mitä tunteita se herättää?

Miten yhteiskunnan ajatukset vaikuttavat itsemurha-ajatuksiisi? Syyllistätkö itseäsi itsemurha-ajatuksista kuin ne olisivat vääriä malleja ajatella? 

Onko kukaan koskaan sanonut sinulle, että itsemurhayritys on traumaattinen kokemus sinulle? Moni traumatisoitunut tottuu kaltoinkohtelemaan itseään, jolloin itsemurha on konkreettinen rangaistus itselleen. Oletko oppinut kaltoinkohtelemaan itseäsi, koska niin muutkin tekevät sinulle? 

Kun mietit itsemurhaa, ahdistaako se sinua vai tuoko se helpotusta? Ja miksi? 

Jos ihmiset ovat aiheuttaneet traumasi, kuinka vaikeaa on hakea apua, kun pelkäät tulevasi uudelleen satutetuksi, väärinymmärretyksi? Menetkö puolustuskannalle itsemurhayrityksen jälkeen? Muututko hyökkääväksi vai alistutko? Miten tähän on suhtauduttu ja miten se on vaikuttanut sinuun?

Jos/kun itsemurha yrityksiäsi on luokiteltu, vähätelty, mitätöity, syyllistetty ja tuomittu, miltä se on sinusta tuntunut? Onko kukaan kuunnellut sinua tai kysynyt, miltä tämä on sinusta tuntunut? Vai oletko kokenut vain lisää vähättelyä, kun yrität kertoa, kuinka hajottavana olet kokenut hätäsi ja sen kuinka hätäsi on koettu? Onko sinulla ketään elämässäsi, joka ymmärtää kuinka vakavia tilanteita olet käynyt läpi ja miten ne ovat vaikuttaneet sinuun?

Teksti ja kuva: Tiuhtinen