Aika kului hitaasti. Hitaammin kuin kello antoi ymmärtää. Kuulin huutoa ja väittelyä. Mutta minä leikin nukeilla. Nuket eivät huutaneet toisilleen. Ne olivat kilttejä toisilleen. Huuto ei haitannut niin paljon kun nuket puhuivat niin kovaa riidan päälle. Niillä oli uusia hienoja vaatteita ja Margaret oli hankkinut uuden hatun.
Kukaan ei oppinut juomaan teetä yhtä sivistyneesti tyhjistä muovikupeista kuin minä, Margaret ja Sinja. Se oli muiden mielestä niin tyhmää pelleilyä että kupit lensivät seinään jos satuin huonona hetkenä pyytämään teeseuraa. Sinja hymyili aina. Hänellä oli sininen jakkupuku. Tein hänelle kangaspaloista kravatin, jolla harjoittelin kravattisolmua yhä uudestaan. Se sopi väreihinkin etiketin mukaan. Jouduin vaihtamaan kyllä vyön kun Sinja ostettiin, sillä Sinjalla oli mustat kengät ja ruskea vyö, ja kaikkihan sen tietävät että mustien kenkien kanssa pitää olla musta vyö.
Margaret oli niinkuin minä. Hän piti hienoista hatuista, uusista kengistä ja teestä. Häntä ei kiinnostanut etiketti, vaikka osasi sen. Ihailin Margaretia. Hän sai pitää violetin topin kanssa punaista hattua ilman, että kukaan tuli huomauttamaan asiasta. Itse en saisi tehdä niin koskaan. Kaadoin tyhjästä muovipannusta Margaretille lisää teetä. Margaret kiitti ja kehui kauluspaitaani. Kerroin hänelle, että se oli tullut ompelijalta vasta tänään, kun laskokset oli saatu istumaan oikein.
Sinja ja Margaret eivät voineet tulla kouluun. Jätin heidät aina mukavasti peiteltynä jatkamaan uniaan, kun itse menin puolinukuksissa pukemaan ulkovaatteita kukonlaulun aikoihin. Saisinpa jäädä nukkumaan kuten he. Äiti oli ajastanut kellon soimaan kun piti lähteä kävelemään kouluun, koska joutui itse lähtemään ennen minua töihin. En silti raaskinut herättää Margaretia ja Sinjaa pitämään seuraa aamulla. Aurinko ei ollut vielä noussut, ja ulkona oli pilkkopimeää. Lumesta heijastui ulkolyhdyn valo. Ei tehnyt mieli syödä. Sitten lähdin kouluun.
Se oli hiljainen diili. En puhu heille niin he eivät puhu minulle. Joskus tosin Jaana rikkoi diilin ja huusi minulle jotain rupikonnista ja elefanteista. Että muistuttaisin niitä. Niin, ja että haisen. En silti rikkonut omaa osaani diilistä.
Usein sain lumipallon päähän tai kenkäni piilotettiin. Mutta kaikkeen tottuu.
Välitunnit kestivät ikuisuuden. Vihasin välitunteja. Matikantunnit oli parhaita, sillä silloin kenenkään ei annettu puhua. Vihasin myös liikuntatunteja. Siellä sai huutaa, riehua… Ja kiusata. Se oli ilmeisesti jotenkin OK. Mutta selvisin, sillä pääsisin teekutsuille päivän päätteeksi.
by Miranna, yksi kirjan kirjoittajista
Viimeisimmät kommentit