Minä muistin sinut pitkään hyvänä ja rakastavana isänä. Toki olet vielä tänä päivänäkin sitä. En koskaan lakkaisi rakastamasta omaa isää. Sinä yritit kaikkesi niillä voimavaroilla ja kyvyillä, joita sinulla oli.
Vasta nyt aikuisena olen saanut tietää, että sinulla oli jo ennen minun syntymääni saatu aivovamma. Minun ollessani lapsi kaaduit toistamiseen ja löit pääsi pahasti. Mietin, kuinka tämä aivovamma on saattanut vaikuttaa sinun käyttäytymiseesi. Toisaalta sinun oma lapsuutesi ja nuoruutesi oli hyvin traumaattinen, joten tässä on jo kaksi vahvaa tekijää muuttamaan ihmistä perinpohjaisesti.
Ja alkoholi. Oliko se sinun tapa käsitellä itseäsi, kun et tiennyt muutakaan keinoa helpottaa oloasi ja ehkä jopa vastuutasi isänä ja aviomiehenä? Olitko sinä valmis isäksi, kun minä synnyin? Ymmärsitkö, miten sinun elämäsi tulisi muuttumaan? Ja muuttuiko se niin paljon, ettet pystynyt luopumaan viinasta?
Tiesitkö, että minä pelkäsin menettäväni sinut.
Äiti eli omissa lapsuuden traumamuistoissaan viedessään minua ja siskoani tutuille yöksi sinun viinareissujesi takia. Nyt aikuisena, muistojen hiljalleen palautuessa mieleeni, tiedän, että minä näin sinut auton ikkunasta. Sinä makasit liikkumattomana ojassa pyörän kanssa. En muista, että olisimme edes pysähtyneet vierellesi. Äidillä oli hätä saada meidät turvaan sinun iskuiltasi. Monet kerrat itkin ja mietin, onko minulla isää vielä huomenna.
Sinut kasvatettiin mm. väkivallalla. Kait se siihen aikaan oli aika normikäytäntö. Mutta sinä et käsitellyt koskaan traumojasi ja jatkoit tätä saamaasi kasvatusmallia oman perheesi kanssa. Ei äitikään käsitellyt omia lapsuuden traumojansa ja eli niitä sitten uudestaan meidän kanssamme, tiedostamattaan.
Sinä, isä, syrjäydyit meistä vetäytymällä kaljapullon kanssa yläkertaan. Viina on vienyt sinua jo vuosikymmeniä. Olen itse nyt aikuinen, mutta sama lapsen pelko valtaa minua yhä uudestaan.
Raskas on sinunkin elämäsi ollut. Ymmärrän sen nyt, kun olen kerännyt tietoa lapsuudestasi ja muistanut omaa lapsuuttani. Sinä olisit tarvinnut apua.
Nyt kun persoonallisuutesi on alkanut muuttua ja muistisi heikentyä, haluan sanoa, että olet rakas isä minulle. Aikuisikäni aikana en muista montaakaan kertaa, että olisimme riidelleet. Minun kohdallani ymmärrys voi antaa tilaa taas hengittää.
Lopuksi vielä. Väkivaltaa en koskaan tule hyväksymään. Mutta omien kokemusten ymmärtäminen, koska niitä ei enää tekemättömiksi saa, herättää minut elämään ja puolustautumaan, jos väkivaltaa näen tai koen. Olen kohdannut isäni käytöstä muistuttavia, uhkaavia eleitä psykiatrian hoitajissa ja jähmettynyt puolustuskyvyttömäksi heidän edessään. Ne tapaukset ovat olleet minulle erittäin hajottavia kokemuksia, mutta nyt minulla alkaa löytyä ääntä vastustamaan tällaista kaltoinkohtelua. Ihmiset, joiden piti auttaa ja luoda turvaa, saivat oloni turvattomaksi ja loivat epävarmuutta ja epäluottamusta.
Nämä ovat olleet vaikeita sanoja kirjoittaa, mutta trauman vaikutus voi olla äärimmäisen laaja, eikä sen vaikutusta pidä koskaan vähätellä.
Vieraskirjoitus –
Tiuhtinen
Viimeisimmät kommentit