Psykiatrisesta paskahoidosta

Psykiatrisesta paskahoidosta

Liian usein kuulee sellaisia terveisiä terveydenhuollosta, joita ei 2000-luvulla pitäisi kuulla. Eikä ikinä. Psykiatriaksi kutsuttu lääketieteen kaavussa kulkeva massamurhaaja ylilääkitsee ja väärindiagnosoi ihmisiä.

Traumankantaja saa diagnoosin skitsofreniasta ja kuolee psykoosilääkkeiden sivuvaikutuksiin 25-vuotiaana. Koulukiusattu ja itsetuhoinen lapsi jonottaa hoitoa yhdeksän kuukautta ja saa lopulta hoidokseen pilleripurkin. Omahyväinen lääkäri sanoo raiskatulle nuorelle naiselle, että tämän kannattaisi lakata keksimästä juttuja. Omahoitaja tokaisee potilaalleen, että sinä olet sellainen toivoton tapaus, ei sinusta mitään tule. Suljetun osaston mieshoitaja potkii lattialla makaavaa psykoosipotilasta.

Mainitsemani esimerkit eivät ole keksittyjä. Ne eivät ole myöskään harhaa. Ne ovat tositapahtumia, todellisuutta, vaiettua, häpeällistä ja kipeää.

Tämä on Suomi, jonka itsenäisyyttä juhlimme. Niin moni tuntee mielenterveyskuntoutujan, joka saa osakseen kerta kaikkiaan ala-arvoista hoitoa; jonka historiaa ja kokemuksia vähätellään, jonka elämänhistoria ja kipu kuitataan aivokemialla. Kokemuksia lääkkeiden sivuvaikutuksista ei kuulla, terapiaan pääsy on estetty. Mielisairaan leimaa kantava palkataan orjatyöhön kaupungin pesulaan 90 sentin tuntipalkalla, lakanasäkkien raahaaminen kun on niin kuntouttavaa.

Tämä on maa, jossa ei saa olla hullu. Saa sairastaa syöpää, diabetesta ja jopa työuupumusta, mutta ei skitsofreniaa tai traumaa. Jos mieli on kipeä, siitä pitää vaieta kaikin kielin. Kun ihminen päätyy mielenterveyssyistä varhaiselle eläkkeelle, on yksi ensimmäisistä tehtävistä keksiä mahdollisimman kaunis ja sujuva valkoinen vale eläkkeen syistä. Totuus kun on häpeä, oma vika, piilotettava.

Mikään ei ole yhtä vähän parantavaa.

Olen itse selvinnyt hengissä, takaisin elämään ja jopa työelämään, en hoidon ansiosta vaan siitä huolimatta. Uudestaan en sodasta psykiatrisen paskahoidon kanssa selviäisi. En jaksaisi enää.

Vertaiset, te jotka tiedätte, mistä puhun. Kiitos, että tiedätte.

Kaisa Klapuri
Viisi Naista, Sata Elämää -kirjan kirjoittaja

Kaisa on Viisi Naista, Sata Elämää kirjan kirjoittaja

 

Parantunut hoidosta huolimatta

Parantunut hoidosta huolimatta

[fusion_builder_container hundred_percent=”yes” overflow=”visible”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ layout=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”no” center_content=”no” min_height=”none” last=”no” hover_type=”none” link=”” border_position=”all”][fusion_text]Turun Kupittaan psykiatrian osastoilla tapahtuneet ihmisoikeusloukkaukset ovat järkyttäneet monia, ja lehdistössä onkin kirjoitettu surullisista tapahtumista kohtuullisissa määrin. Potilaiden pahoinpitelystä ja kaltoinkohtelusta ovat kirjoittaneet esimerkiksi Turun sanomat ja Iltalehti. Vaikka kyse oli vakavista rikoksista ja hoidon täydellisestä laiminlyönnistä, potilaiden ei ollut helppo saada ääntään kuuluviin, sillä kaikki valitusyritykset vaiennettiin väittämällä valittajia ”psykoottisiksi ja vainoharhaisiksi”.

Rikokset onnistuttiin lopulta saamaan julkisuuteen, mutta mielenkiinto tapahtumia kohtaan on ollut vähäistä. Yhtäkään hoitohenkilökunnan jäsentä ei tämänhetkisten tietojeni mukaan ole irtisanottu. Kovin hiljaisia ovat olleet myös sosiaalisen median jokapaikanjärkyttyjät, eikä mielenterveyspotilaiden ja vanhusten kohtalo ole iltapäivälehtiäkään suuremmin kiinnostanut. Tapahtumat on jo ehditty kyseenalaistaa useammalta taholta. Kysehän on loppujen lopuksi vain hulluista. Varmaan ovat itse kuvitelleet kaiken, tai ainakin suurimman osan.

Toivoton tapaus

Mikään ei surkeudessaan vedä vertoja hullun osalle, josta minulla itsellänikin on kokemusta. Erään mielenterveyshoitajan sanat ovat syöpyneet mieleeni ikuisiksi ajoiksi: ”Sinä olet täysin toivoton tapaus, eikä sinusta koskaan tule yhtään mitään.” Sain kuulla nämä sanat ollessani 23-vuotias. Lausunto tiivistää kaikessa karuudessaan koko hoitosysteemin asennoitumisen: mielenterveyspotilas on parhaimmillaankin kuluerä ja haittatapaus, jotain mahdollisimman nopeasti kasvottomaan avohoitoon piilotettavaa.

Hulluuden hierarkia

Kuten Juha Kurvinen toteaa Iltalehdessä, suljettujen osastojen seinien sisäpuolella voi tapahtua mitä vain. Hierarkia on äärimmäisen mustavalkoinen: sen yläpäässä ovat kunnolliset ja tunnolliset veronmaksajat, korkeasti arvostetut hoitohenkilökunnan jäsenet, ja alapäässä säälittävät sekopäät, joilta on viety kontaktit ulkomaailmaan, liikkumisvapaus ja mahdollisuus ilmaista itseään. Mitä tahansa sairaaloissa tapahtuukin, viralliseksi totuudeksi jää se, mitä hierarkiavoittajat todeksi väittävät. Ensimmäisenä osastokäytäntönä potilailta poistetaan kännykät, jotta yhteys ulkomaailmaan katkeaa. Sen jälkeen riista on vapaata. Kerron esimerkin omilta sairaala-ajoiltani, joilta mieleeni on jäänyt erityisesti erään potilaan kohtalo. Kyse oli vanhasta naisesta, huonetoveristani, jolla oli skitsofrenia.

Eräänä päivänä löysin tämän kämppikseni huoneemme lattialta makaamasta. Hän oli ilmeisen tajuton ja hyvin huonovointisen näköinen. Ryntäsin hätääntyneenä kertomaan näkemästäni hoitajalle, joka istui päiväsalin sohvalla pelaamassa kännykkäpeliä. ”Tule äkkiä, X makaa tajuttomana lattialla!” Hoitaja ei edes nostanut katsettaan. ”Anna sen maata vaan,” hän sanoi. Vanha nainen oli saanut sydänkohtauksen. Onnistuin lopulta saamaan hänelle apua, mutta takaisin sydänteho-osastolta nainen ei enää koskaan palannut.

Oikeuksia vailla

Näin kerta toisensa jälkeen osastoilla käytettävän turhaa ja tarpeetonta väkivaltaa, niin fyysistä kuin henkistäkin. Potilaille määrättiin lääkkeitä heidän edes tapaamatta lääkäriä, ja kun he sitten kysyivät, mikä nappi lääkekupissa odottaa, vastausta ei tullut.  Suuri osa potilaista ei tiennyt, mitä lääkkeitä ja mihin tarkoitukseen heille oli määrätty. Jos he kieltäytyivät ottamasta lääkkeitään, vaikka rauhallisesti ja asiallisestikin, ne kaadettiin väkivalloin kurkusta alas. Riskit mieshoitajat tarttuivat kiinni potilaasta, avasivat suun voimakeinoin, kaatoivat jauhetut lääkkeet suuhun ja vettä päälle. Tätä tapahtui kerta toisensa jälkeen. Muutenkin fyysisen väkivallan käyttö tuntui olevan joillekin hoitajille ilon ja nautinnon lähde.

Onkohan olemassa mitään toista vähemmistöryhmää, jonka edustajia saisi pahoinpidellä ja huumata ilman, että ihmiset havahtuvat ja kiinnostuvat asiasta? Puolustuskyvyttömät kuntoutujat joutuivat Kupittaan lukittujen ovien takana kohtaamaan järjetöntä väkivaltaa ja alistamista, mutta kadut ammottavat tyhjyyttään, sillä mielenterveysongelmaiset eivät kiinnosta mielenosoittajia.

Kuluerästä selviytyjäksi

Huonossa hoidossa ei ole kyse vain vääristä asenteista, vaan myös rahasta. Omalla sairaalapaikkakunnallani potilas saattoi osastolle tulonsa jälkeen joutua odottamaan viisi viikkoa, ennen kuin pääsi ensimmäisen kerran lääkäriin. En liioittele, en valehtele, enkä muista väärin. Kohtuuton odotusaika johtui lääkärivajeesta. Kaupungilla ei ollut varaa tai halua palkata lähimainkaan tarpeeksi psykiatreja. Viisi viikkoa päivittäisiä hoitomaksuja maksaen, hoidon edistymättä ehkä lainkaan. Mitä jos lasten syöpäosastolla olisi ollut sama tilanne?

Tämän maan suljetut osastot ovat täynnä ihmisiä, jotka ovat niin syrjittyjä ja kaltoin kohdeltuja, että ihmiset eivät edes ole tietoisia heidän hädästään. Heillä ei ole ääntä, he eivät ole mielenkiintoisia tai mediaseksikkäitä. Täydellisimmillään ihmisoikeudet puuttuvat niiltä, joiden ihmisoikeuksien puuttumista ei edes huomata. Minä olen tänä päivänä integroitunut osa yhteiskuntaa, veroni maksava ja paikallislehteni tilaava tavan pulliainen. Minä selvisin, vaikka minulta evättiin toivo. Se ei kuitenkaan tapahtunut hoidon ansiosta. Minä olen parantunut hoidosta huolimatta. Pelkään, että kaikille ei käy yhtä onnellisesti. Lattialle makaamaan jätetty potilastoverini ei koskaan saanut oikeutta.

by Marika, yksi kirjan kirjoittajista

Marika_profiili_pienempi[/fusion_text][/fusion_builder_column][/fusion_builder_row][/fusion_builder_container]

Pin It on Pinterest