Traumaoireita – kuinka monta tunnistat?

Traumaoireita – kuinka monta tunnistat?

[fusion_builder_container hundred_percent=”no” equal_height_columns=”no” hide_on_mobile=”small-visibility,medium-visibility,large-visibility” background_position=”center center” background_repeat=”no-repeat” fade=”no” background_parallax=”none” parallax_speed=”0.3″ video_aspect_ratio=”16:9″ video_loop=”yes” video_mute=”yes” overlay_opacity=”0.5″ border_style=”solid”][fusion_builder_row][fusion_builder_column type=”1_1″ layout=”1_1″ background_position=”left top” background_color=”” border_size=”” border_color=”” border_style=”solid” border_position=”all” spacing=”yes” background_image=”” background_repeat=”no-repeat” padding=”” margin_top=”0px” margin_bottom=”0px” class=”” id=”” animation_type=”” animation_speed=”0.3″ animation_direction=”left” hide_on_mobile=”small-visibility,medium-visibility,large-visibility” center_content=”no” last=”no” min_height=”” hover_type=”none” link=””][fusion_text]

Tuli mieleeni kirjoittaa ylös sellaisia dissosiaatio-oireita, joita minulla itselläni on tällä hetkellä tai on vuosien varrella ollut. Ainakin kuvittelisin, että näissä on kyse dissosiaatiosta. Itsensä tulkitseminen kun on juuri ko. syystä hankalaa.

  1. Katson peiliin ja säikähdän kuollakseni siellä näkyvää tyyppiä. Alan itkeä hämmennyksestä.
  2. Kuljen sumussa, kaikki on sumua, ja mikä ei ole sumua, on usvaa, unta tai elokuvaa.
  3. Huomaan, että minulla on käsivarressa 15 uutta luomea ja tatuointi.
  4. Lähden 30 asteen pakkaseen kesätakissa ja ilman hanskoja tai pipoa, koska ulkona paistaa aurinko, jolloin päättelen, että lämminhän se täytyy olla. Kylmää en tunne.
  5. Seison vieraiden edessä ja vuodatan tuskanhikeä, koska olen unohtanut, miten kahvia keitetään.
  6. Karkaan keskellä yötä lämpimästä sängystä, koska jokin ei nyt ole hyvin. On pakko päästä pakoon. Juoksen yöpuvussa kohti juna-asemaa, toisessa kädessäni roikotan uninallea ja toisessa luottokorttia.
  7. Tuijotan peukaloani ja yritän käsittää, että se on minun.
  8. Voin syödä kerralla kolme pitsaa, viisi pussia karkkia ja kirahvin. Toisaalta en ehkä syö päiväkausiin mitään.
  9. Koen ja hoen: Minua ei ole olemassa. Ei vain ole.
  10. Huomaan, että kello on viisi tuntia enemmän kuin pitäisi.
  11. Letitän hiukseni, otan sakset ja leikkaan letin pois. Olenhan aina vihannut pitkää tukkaa. Vai olenko?
  12. Kun rakastan puolisoani erityisen paljon, yritän tuhota hänet. Kun vihaan häntä, kirjoitan rakkauskirjeitä.
  13. Käytän 12-vuotiaalle sopivia vaatteita. Toisinaan käytän ilotytölle sopivia vaatteita. Ihmiset sanovat, että sinulla on kyllä persoonallinen tyyli.
  14. Otan hautajaisiin vitsikirjan mukaan.
  15. Olen kerrankin tyytyväisellä mielellä, mutta sitten näen kadulla surullisen mummon, ja loppupäivän kannan surullisen mummon surua.
  16. Toisinaan nukun viikkoja, käyden vain ohimennen hereillä. Toisinaan valvon viikkoja, käyden vain ohimennen unessa.
  17. Olen tasaisin väliajoin varma, että minulla on AIDS, syöpä, kilpirauhasen vajaatoiminta ja rutto. Sairauden mahdollisuus sekä kiehtoo että kauhistuttaa. Ravailen lääkärissä.
  18. Seison puoli tuntia kaupan jogurttihyllyn edessä ja yritän päättää.
  19. Muistini on mustassa aukossa kieppuva reikäkauha. Kadotan lopullisesti silmälasini, avaimeni, lompakkoni, kännykkäni ja maksukorttini useamman kerran vuodessa. Olen vakuuttanut kaiken.
  20. Kerron joka kaverille eri tarinaa jostain menneisyyteni tapahtumasta, ja kaikki tarinat ovat totta. Mietin silti, olenko valehtelija vai vain harvinaisen epävakaa. Enkö voisi jo päättää?
  21. Kannatan oikeastaan kaikkia puolueita.
  22. Syömisen, hengittämisen, yskimisen ja ylipäätään ruumiintoimintojen äänet ovat ajaa minut hulluksi. Aistiyliherkkyyteni rajoittaa elämää. Tunnen äkillistä murhanhimoa, kun nuhainen porkkanaa syövä ihminen istuu viereeni bussissa.
  23. Seksuaalinen suuntautumiseni ja sukupuoli-identiteettini vaihtelee oikeastaan päivittäin.
  24. En muista mitään ikävuosista 8–12 ja 19–28.
  25. En kykene tuntemaan kehoani.
  26. Eksyn paikassa, jonka tunnen kuin omat taskuni. En kehtaa kysyä tietä, vaan harhailen jääräpäisen päämäärättömästi tuntikausia, kiukunsekaista itkua pyrskähdellen.
  27. Vilkuilen koko ajan olkani yli, jokin siellä vaanii. Perusturva on sana vain.
  28. Herään aamulla siihen, että olen purenut hampaani halki. Kuljen viikkoja hartiat korvissa tai pidän käsiäni koko ajan vatsaani suojaamassa. Istun vinossa, tepastelen kummallisesti. Hieroja sanoo, ettei vastaan ole koskaan tullut yhtä jännittyneitä lihaksia.
  29. Päässäni käydään kiivaampaa keskustelua kuin puoluedebateissa.

Kuinka monta näistä oireista sinä tunnistat? Millaisia traumaoireita sinulla on?
-Marika-

marika_esittely2

 

[/fusion_text][/fusion_builder_column][/fusion_builder_row][/fusion_builder_container]

Pääni äänistä

Pääni äänistä

  • Kaikki vihaa sua.
  • Miten sä saatatkin olla noin tyhmä?
  • Älä pelkää, ei tapahdu mitään pahaa.
  • Muistatko mitä viimeksikin tapahtui, miten muka ikinä voisit luottaa kehenkään?
  • Lattialla on punainen huivi, miksi se on siinä?
  • Mene helvettiin siitä niin kuin olisit jo!

 

Pääni on tauotta täynnä meteliä. Olen kuullut ääniä niin kauan kuin muistan. Sanoisin, että äänet tulevat pääni ulkopuolelta, mutta ne eivät tunnu yhtä selkeästi ympäristön ääniltä kuin vaikka ihmisten puhe. En kuvittele, että minua lähestyvät avaruuden valtiaat tai pahat voimat, vaan tiedän, että kyse on pinnalle pyrkivistä traumoista. Äänet eivät siis ole samanlaisia kuin psykoosipotilailla, jotka ilmeisesti kuvittelevat kuulevansa esimerkiksi televisiosta itselleen suunnattuja viestejä. Minä kuulen vain menneisyyden kaikuja.

Äänet ovat yksi arkipäivääni eniten häiritseviä asioita. Ne haittaavat keskittymistä, muistamista, työntekoa ja mielialaa. Mitä stressaantuneempi olen, sitä enemmän pääni sisällä kuohuu ja kiehuu. Erityisen paljon äänet haittaavat nukkumista. Mielen rauhoittamiseen menee vähimmilläänkin tunnin verran joka ilta.

Yhtä eniten esiintyvistä äänistäni nimitän Kertojaksi. Kertojan puhe on tunnesävyltään enimmäkseen neutraalia ja se keskittyy kuvaamaan arkipäivän tapahtumia. Kertoja sinuttelee minua ja antaa minulle jatkuvasti ohjeita. – Älä ota sitä maitopurkkia, ota mieluummin vettä. – Huomasitko, että et muistanut siivota? – Maija oli sinulle varmaankin vihainen, mitä aiot tehdä asialle?

Luulen, että Kertojan tehtävä on huolehtia siitä, että en kohtaa arjessani uhkaavia tai yllättäviä tapahtumia.

Muita kuulemiani ääniä ovat esimerkiksi syyttelevä, vihainen mies (pahantekijään samastuva osa) ja huolehtiva, välittävä pieni poika (ystävä silloin, kun ketään muuta ystävää ei ole).

Ei ole relevantti kysymys, ovatko äänet todellisia vai eivät. Ne kertovat omaa sanomaansa ja niillä on tarkoitus, vaikka muut eivät niitä kuulekaan. Jokainen ääni kuuluu omalle persoonan osalleen, ja jokaisella osalla on sama tehtävä, joka toteutuu eri tavoilla: suojella minua.

Sen mukaan, mitä nykyisin tiedämme traumatisoitumisen vaikutuksesta persoonallisuuteen, äänten kuulemisessa ei ole mitään epätavallista. Äänten kuuleminen on oire jostain tai ihmisen ominaisuus, ei sairaus itsessään. Joissain kulttuureissa äänien kuulemista pidetään tavanomaisena arkipäivän ilmiönä. Näistä rauhoittavista tiedoista huolimatta koen äänien häiritsevän jokapäiväistä elämääni, mutta tiedän, että ajan ja traumoista toipumisen myötä äänet tulevat häviämään. Minun tulee vain ensin oppia ja hyväksyä se, mitä sanottavaa niillä on.

Jos haluat tietää lisää äänien ja trauman yhteydestä, voit katsoa vaikkapa upean Eleanor Longdenin puheen Ted Talksissa (https://www.youtube.com/watch?v=syjEN3peCJw) (Learning from the voices in my head). Suomen Moniääniset ry. (http://www.moniaaniset.fi/)  tekee myös hyvää työtä ääniä kuulevien puolesta, samoin kuin ihana oma dissosiatioyhteisömmekin 😊

 

by Marika, yksi kirjamme kirjoittajista

marika_esittely2

Pin It on Pinterest