Katkonainen filminauha

Katkonainen filminauha

Tämä viikko on ollut heti alkuun yksi suuri haastetehtävä dissomuistilleni.

Olen muuttamassa viikon päästä pois asumispalveluyksiköstä, johon jouduin muuttamaan kaksi vuotta sitten kun vointi oli huonompi. Tuntuu kuin koko elämä olisi taas mullistumassa, kun arki muuttuu täysin.Pienetkin muutokset ovat monelle dissosiaatiohäiriöiselle todella vaikeita. Suuret muutokset moninkerroin vaikeampia.

Tänään olen puhunut terveyskeskuslääkärin, kipulääkärin, kuntoutuslääkärin,terapeuttien ja virkailijoiden kanssa. Olen selittänyt elämäni monesta näkökulmasta moneen kertaan. Olen yllättynyt, että kaikki asiat ylipäänsä ovat pysyneet muistissani!

Arjessa kuormitus näkyy muistin katkonaisuutena.

Hätkähdän vähän väliä, enkä tiedä mitä olen tekemässä, missä olen tai kuka olen. Nämä asiat tulevat yleensä takaisin muistiin nopeasti, mutta löydän itseni usein myös tuijottelemasta ympärilleni hämmentyneenä. Tavarat ovat hukassa, katselen kaappiin ja mietin mitä tulinkaan sieltä etsimään, laitan likaiset astiat jääkaappiin astianpesukoneen sijasta.

Tässä kouhaamisessa on myös vaaransa. Olen lukinnut itseni ulos omasta asunnostani usein, vaikka kuinka yritän muistaa ottaa avaimet mukaan. Muutaman kerran ruoka on unohtunut uuniin tai levy päälle. Palovaroitin soi silloin tällöin sellaisina aikoina, kun minulla on paljon stressiä ja kuormitusta.

Tähän asti muuttoon ja muutoksiin sopeutuminen on mennyt hienosti.

Palohälytin ei ole soinut! Arki on pysynyt koko ajan kasassa, olen nukkunut, syönyt ja juonut säännöllisesti. Tasainen arkirytmi on dissosiaatiohäiriöiselle tärkeä juttu.

Edellisinä kertoina stressaavien elämäntilanteiden aikoihin olen saanut huomattavia kehoreaktioita. Viime keväänä olin yhtäkkiä sairaalahoidossa, kun jalkoihini ilmestyi kymmenittäin peukalonpään kokoisia patteja. Minulla on ollut ruusutulehduksen ja jänisruton kaltaiset iho-oireet, vaikka laboratiokokeissa ei ole näkynyt mitää niihin viittaavaa.Minulle nousee korkea kuume öisin, kun olen liian väsynyt. Pahoinvointia ja oksentelua on kausittain ilman mitään muuta syytä kuin psyykkinen tai fyysinen rasitus. Nyt näyttää siltä, että selviän muutosta neljän päivän kuumeella, jota minulla oli loppuviikosta.

On ollut hienoa huomata, että vointi kantaa stressaavimmissakin elämäntilanteissa. Vielä kaksi vuotta sitten tällaiset muutokset sekoittivat koko pakan ja olin yleensä sairaalahoidon tarpeessa.

Hassua on, että kaiken tämän myllerryksen keskellä ulospäin vaikutan kuitenkin aivan tavalliselta ihmiseltä. Dissosiaatiohäiriöisen ihmisen elämä on jatkuvaa päänsisäistä työtä, joka ei aina näy edes lähimmille ihmisille.

Nyt muutosten myllerryksessä alkaa kuitenkin ansaittu neljän päivän tauko, kun osallistumme Helsingin Kirjamessuille. Mahanpohjassa tuntuu mukavaa jännitystä, kun miettii millaisia kohtaamisia loppuviikko tuokaan tullessaan!

Olisi todella mukavaa, jos sinäkin tulisit tapaamaan meitä pisteellemme 7b11!

Toivoo: Inari/Irene, yksi kirjan kirjoittajista

irene_esittelykuva2

 

 

 

 

Kaleidoskooppi

Kaleidoskooppi

Dissomuistin kanssa kamppaileminen on ajoittain tuskastuttavaa. Vaikka kuinka yrittäisi nähdä asian valoisat puolet, se vain tympii. Muistini toimii enimmäkseen ihan hyvin, mutta on myönnettävä että se aiheuttaa tällä hetkellä myös suurimmat haasteet elämässäni.

Jäin sairauslomalle seitsemän vuotta sitten ja pian olin sairaseläkkeellä. Nyt suunnittelen varovaista paluuta jonkinlaiseen työelämään, ja mietin mitä työtä haluaisin tehdä. Viimeisimpään työhöni palaaminen ei olisi enää mahdollista somaattisen terveydentilan puolesta ja minulla on ainutlaatuinen tilaisuus tutkia asiaa kunnolla.

Teen pienenlaisia työkokeiluja (kuten kirja) ja opin koko ajan lisää itsestäni. Kuten sen, ettei työ ole enää koskaan se, joka määrittelisi minut. Haluan ensisijaisesti tehdä työtä asioiden parissa, joilla on minulle jonkinlainen tarkoitus. Samalla haluan nähdä asiat mahdollisimman monelta kannalta, ja siihen dissosiaatiohäiriöni luo oivalliset edellytykset -sekä haasteet.

Olen keskinkertaisen hyvä monessakin asiassa, mutta on vaikea pysyä olotilassa, jossa kaikki päässäni oleva tieto ja kokemus kohtaisivat yhtä aikaa. Dissoihmisten fb- ryhmässä joku kuvaili oloaan kaleidoskoopiksi; joka kerta kuva on erilainen, useimmiten kaunis, mutta palaset ovat joka kerta eri kohdilla. Meissä on persoonallisuuden eri puolien ääripäät ja lukuisia vaihtoehtoja siitä väliltä; yhdistelmä on joka kerta yhtä uniikki. Hyvä päivä voi muuttua nopeasti sopivan triggerin, yllättävän tapahtuman tai väsymystilan vuoksi. Vaikka homma olisikin enimmäkseen hanskassa, syntyy yllätyksiä.

Käytännössä ongelmia tulee eteeni vaihtelevaan tahtiin. Joinain päivinä saatan tehdä hommia sujuvasti ja ripeästi, toisina päivinä palaset eivät vaan kohtaa vaikka kuinka yrittäisin. Hommilla tarkoitan sekä arjen toimintoja, että vaativampia puuhailuja. Välillä opettelen koodamaan, toisinaan en osaa liittää kuvaa tekstiin. Saatan hoitaa arjen askareet tunnollisen kotiäidin tavoin, mutta samalla opettelen muistamaan itse harjata hampaat joka päivä. Puhumattakaan siitä, että suurimman osan ajasta en edes muista mitä kaikkea olen aikoinani tehnyt tai osaa tehdä sitä. Iloisia ja noloja yllätyksiä paljastuu tällä hetkellä päivittäin.

Moni dissoihmisen työ- tai opiskelukaveri yllättyisi, jos tietäisi miten yksinkertaisten asioiden kanssa voi olla ongelmia samaan aikaan, kun menestyy alallaan hyvin. Työroolin suorittaminen sujuu, mutta matkalla työpaikalle on voinut joutua etsimään hukassa olevia tavaroita tuskastumiseen asti tai suunnistamaan GPS:n avulla perille, koska eksyi tuttuihin maisemiin. Ruokatunnilla ranneke saattaa vaihtua kädestä toiseen muistutukseksi siitä, että on tänään syönyt.

Matka ammatilliseen kuntoutumiseen on varmasti jännittävä, ja ajatus itsestä työelämässä tuntuu hetkittäin kaukaisalta. Mahdollista se kuitenkin on! Ehkä joku päivä osaan hallita muistiani niin, että osaamani asiat olisivat käytössä yhtä aikaa, silloin kun haluan. Jatkan harjoittelua.

by Irene, yksi kirjan kirjoittajista

Irene_profiili_pienempi

Pin It on Pinterest