Joulu

Joulu

Hiljainen, rauhallinen, kaunis ja lumoava Joulu. Vai onko?
Monelle lapsuudessa traumatisoituneelle se on kaikkea muuta. Se on voimakas traumamuistojen laukaisija eli triggeri.

Vanhemmat joivat. Pukki saattoi tulla maistissa jakamaan lahjoja. Tunnelma oli hilpeä, mutta se ei suinkaan johtunut siitä että lapset olisivat iloinneet, vaan vanhempien nousevasta humalatilasta.

Minä katsoin yksin ikkunasta ulos kaunista talvista maisemaa. Saatoin pukea ulkovaatteet päälle ja lähteä yksin metsään hakemaan Joulurauhaa.

Nyt voin onnekseni luoda erilaisen Joulun. Voin tietoisesti muuttaa kaikki ne rutiinit, jotka liittyivät lapsuuteni Jouluun. Huomaan herkästi, jos jokin muistuttaa lapsuuteni Joulusta. Olen ostanut jopa täysin erilaiset kuusenkoristeetkin. Tämä lievittää huomattavasti ahdistusta, joka Jouluun liittyy.

Me voimme tehdä Joulusta ihan omanlaisemme, meidän perheemme näköisen.

Vieraskirjoitus by Helen

Vapaaehtoinen joulu

Vapaaehtoinen joulu

Olen yksi niitä harvoja, joilla joulunviettoon ei liity traumoja. Ei kännistä joulupukkia, vanhempien riitelyä tai kiusallisia lahjoja. Minulla ei ole erityisiä joulumuistoja, koska vartuin kodissa jossa joulua ei vietetty lainkaan.

Uskonnollinen vakaumus vei joulumme. Koulussa poistuin luokasta joulujuhlaharjoitusten ja jouluvirsien ajaksi, lahjoja ei annettu eikä saatu. Silloin se ei haitannut minua, koska elin kuplassa jossa luulin olevani niitä ainoita jotka viettivät joulua oikein.  Aikuisena olen  joutunut häpeämään yleissivistykseni puutetta jouluperinteissä ja -lauluissa.

Minun jouluuni ei kuulunut kiusallisia sukuvierailuja, järjetöntä säntäilyä kaupoissa tai saunan suursiivousta. Vaikka harmittaa että hyvätkin joulumuistot puuttuvat, on mukava muistella myös joululomia Etelä-Euroopan lämmössä. Aikuisuutenikaan jouluihin ei ole kuulunut paineita tai stressiä.

18-vuotiaana minulla oli oma perhe ja pieni lapsi, vapaus uskonnosta ja aikaa toteuttaa unelmiani. Paikata puuttuvia jouluja. Niinkuin arvata saattaa, meni touhu ensimmäisinä vuosina överiksi. Kuusi käytiin valitsemassa jo kesällä, lokakuussa tehtailtiin piparkakkutaloja ja joulupöydässä oli varmasti kaikenlaista. Yritin vaatia joulupukkia tulemaan paikalle oikeilla poroilla, mutta se jäi vain haaveeksi.

Vuosien kuluessa jouluhössötys laantui, mutta jouluilla on ollut minulle silti tärkeä merkitys. Olen jouluihminen, ehdottomasti. Joulu on ollut juhlan aikaa, ajan  viettämistä vain niiden hyvien perheenjäsenten ja ystävien kanssa. Lepäämistä ja sen tekemistä, mikä millonkin hyvältä tuntuu. Viidessätoista vuodessa olen ehtinyt rakentaa omat jouluperinteeni, joihin olen valinnut hyvin vähän mitään ikävää.

Tänä vuonna kadoksissa ollut joulufiilis löytyi tekemisen kautta, leipomalla ja kokkaamalla. On mahtavaa olla kirjaimellisesti takaisin omilla jaloillaan, selvempänä kipulääketokkurasta ja masennuksen sumusta. Tämän joulun saan viettää arvokkaassa seurassa, kahden kesken tyttäreni kanssa. Jouluateria syödään sohvalla ja joululaulujen sijasta soi iloista poppia, mutta mikään ei ole pakollista. Aika teini-ikäisen lapsen kanssa tuntuu parhaalta lahjalta. Aion levätä ja nauttia.

Ihanaa joulua teillekin!

Muistakaa syödä ja nukkua 🙂

 

by Inari (Irene), yksi kirjan kirjoittajista

irene_esittelykuva2

Sytytä kynttilä

Sytytä kynttilä

Ensimmäisen kerran koin tunteen, jota nimitetään joulurauhaksi, kun opiskelin ensimmäistä vuotta yliopistossa. Pääaineeni on pieni, joten kaikki opiskelijat ja opettajat tuntevat toisensa. Väitän, että meiltä puuttuu perinteinen akateeminen pönötys- ja kilpailukulttuuri. Pidämme yhtä, kannustamme toisiamme ja nauramme paljon.

Järjestimme tuolloin ensimmäisenä opiskeluvuonnani pienimuotoisen joulujuhlan, johon kuului laulua, soittoa, puheita, kilpailuja, glögiä ja pipareita. Sellaista yhteenkuuluvuutta en ollut tuntenut koskaan aiemmin, en ainakaan lapsuuteni hengellisen yhteisön juhlissa. Minun oli yksinkertaisesti hyvä olla. Ajattelin, että nyt olen tässä, paikalla, läsnä ja hyväksytty. En enää mielisairaalapotilas, halveksittu ja vääränlainen, en enää lapsi ja peloissani. Olin aivan kuin kaikki muutkin. Normaali. Tajusin ensimmäisen kerran, että olin selvinnyt enkä enää palaisi pimeään.

Itkuun puhkesin, kun lauloimme ruotsalaisen joululaulun Tänd ett ljus.

Tänd ett ljus och låt det brinna
Låt a
ldrig hoppet försvinna
Det är mörkt nu

Men det blir ljusare igen

 Tänd ett ljus för allt du tror på
För den här planeten vi bor på
Tänd ett ljus för jordens barn

 

Sytytä kynttilä ja anna sen palaa

Älä koskaan anna toivon hävitä

Nyt on pimeää

Mutta vielä tulee valoisampaa

 

Sytytä kynttilä kaikelle mihin uskot

Tälle planeetalle jolla asumme

Sytytä kynttilä maailman lapsille.

 

Ajattelin, että olen maailman lapsi. Yksi muista. Yksi meistä.

Ajattelin, että toivoa on.

 

Ajattelen niin edelleen.

 

Hyvää joulua, siskot ja veljet. Pidetään huoli itsestämme ja toisistamme.

 

by Marika, yksi kirjan kirjoitajista

marika_esittely2

Ihanan kamala joulu

Ihanan kamala joulu

Jotkut vihaavat sitä, toiset rakastavat. Joillekin se on hyvin julma vuodenaika. Se on täynnä vahvoja ääniä, värejä ja hajuja. Se hyökkää päälle joka nurkan takaa. Se alleviivaa ja korostaa erillisyyden tunnetta ja yksinäisyyttä. Se on varsinainen traumasesonki: joulu.

Lapsena mielestäni rakastin joulua, tai ainakin joulupukkia ja lahjoja. Kuusi, koristelut ja herkutkin olivat kivoja. Kuitenkin mitä vanhemmaksi kasvoin, niin kasvoivat oireenikin. Jossain kohtaa huomasin että joka joulu tulin kipeäksi. Ensimmäisten jouluisten tuoksujen kantautuessa nenääni minulta katosi hajuaisti ja sitä kautta myös makuaisti. Kuumekin saattoi nousta ja sahata edestakaisin. Vasta uudenvuoden tienoilla tai sen jälkeen helpotti. Aloin inhota joulua.

Aikuisena, kun olin terapiassa ja katkaissut yhteyden pahantekijöihini (jotka sattuivat olemaan myös perheeni), sai joulu aivan uudenlaisen aseman inhokkivuodenaikanani. Vaikka olin harvoin fyysisesti täysin yksin, koin silti suurta yksinäisyyttä. Tuntui kuin olisin ollut lapsi pakkasessa seisomassa huurteisen lasin takana, katsoen ja tutkien onnellisia perheitä sisällä lämpimässä.  Jokainen iloa ja onnellisuutta hehkuva päivitys Facebookissa tuntui tikarilta. Terapiakin oli tauolla pahimpana aikana.

Pikkuhiljaa vuosien karttuessa aloin kuitenkin oppimaan keinoja suojatakseni itseäni myös jouluna. En ole tullut kipeäksi tai menettänyt mitään aisteistani moneen vuoteen. Omien lapsieni myötä olen kehitellyt omia jouluperinteitä, jonka kautta olen pikkuhiljaa tuonut traumaosiani nykyhetkeen. Opin taas pitämään joulusta. Saan antaa lapsilleni turvallisen, lämpimän, ihmeellisen ja onnellisen Joulun. Saan sellaisen myös itse. Korjaavia kokemuksia.

Yksi tälläisistä nykyhetkeen sitovista perinteistämme on jokavuotinen kuusenkoristeen metsästys, joka jollain tavoin symboloisi kulunutta vuotta tai jotakin tärkeää hetkeä siinä. Teemme sen aina yhdessä koko perheen voimin. Kuusen koristelussa olen varannut nämä koristeet aina itselleni ripustettavaksi. Käymme osieni kanssa yhdessä läpi jokaisen ja muistelemme mitä koristeet edustavat. Näin muistot siirtyvät hiljalleen kaikkien osien tietoisuuteen. Tieto siitä että trauma-aika on kaukana takanapäin vahvistuu.

Inhoan joulukiirettä ja happamia ihmisiä ostoskeskuksissa, jotka hamuavat tavaraa niin kuin se maailmasta loppuisi huomenna. Tykkään tehdä käsilläni juttuja ja yritänkin tehdä joululahjat mahdollisimman pitkälle itse, lasten leluja lukuun ottamatta. Tekemiseen uppoutuminen tuottaa mielihyvää ja säästää henkistä energiaa.

Niille, joille joulun aika on vielä vaikeaa, haluan toivottaa paljon voimia. Ajan ja terapian myötä sekin helpottaa! Joulua ei tarvitse viettää jos siltä ei tunnu. Käytä se aika vaikka “hyggeilyyn”. Se voi olla mitä vain mistä tulee hyvä ja turvallinen olo. Tee itsellesi ihana lämmin pesä johon kömpiä vaikka hyvän kirjan kanssa. Kuuntele musiikkia ja tutkiskele lepattavaa kynttilän liekkiä. Katso luonto-ohjelmia. Syö suklaata ja juo muutama lasi hyvää viiniä. Askartele tai touhuile. Vedä pieruverkkarit korviin, äläkä tee mitään. Vietä se ikään kuin talvihorroksessa voimia keräten.

Nyt on lupa!
Sinä et ole yksin.

-Carita K.-

blogi-carita

 

Pin It on Pinterest